Kuntoiluhurmos: Ideapark-juoksussa rikottiin tänä vuonna tuhannen osallistujan raja. Seitsemättä kertaa järjestetty urheilutapahtuma on hyvässä kasvuvauhdissa.

Juoksut juostiin ja haitari soi

Lempäälän Pelimannit viihdyttivät hikoilijoita Lempäälän keskustassa.

Lempäälän Pelimannit viihdyttivät hikoilijoita Lempäälän keskustassa. Kuva: Antero Korhonen.

Juokseminen on tällä hetkellä valtavan suosittua. Näin on helppo sanoa seitsemännen Ideapark-juoksun jälkeen. Tapahtumassa nimittäin rikottiin tänä vuonna 1 000 osallistujan raja.

Lempäälän Kisan kehityskoordinaattori Kimmo Reiman kertoo, että lähtöviivalla oli yhteensä 1 002 juoksijaa.

– Maaliin asti heistä pääsi jonkin verran yli 900. Ilma oli sen verran lämmin, että osalta taisi loppua mehut kesken matkan, Reiman sanoo.

Ideapark-juoksu järjestettiin viime lauantaina 11. toukokuuta. Kisamatkoina olivat tuttuun tapaan puolimaraton, kymmenen kilometriä ja kolmen kilometrin kilpailu nuorille. Uutena kisavaihtoehtona oli yrityksille ja muille ryhmille suunnattu joukkuepuolimaraton.

Osallistujamäärät nousussa

Ideapark-juoksu on kasvanut vuosi vuodelta. Reimanin mukaan se on tällä hetkellä Lempäälän suurin yksittäinen urheilutapahtuma.

Tilanne oli hieman erilainen vielä vuonna 2007, kun tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Tuolloin osanottajia oli reilut 300. Kilpailijoiden määrä on siis miltei kolminkertaistunut.

Juoksuinnostus on Suomessa kasvussa, mutta pelkästään sen piikkiin osallistujaennätystä ei voi laittaa. Tällä kertaa väkeä veti puoleensa myös Ideaparkin keskusaukiolla järjestetty Juoksun ytimessä -tapahtuma. Mukana oli hyvinvoinnin asiantuntijoita, esiintyjiä ja yrityksiä.

– Tapahtuma oli ikään kuin aiemmin keväällä järjestetty Hyvnvoinnin ytimessä -tapahtuma, mutta stereoideissa, kommentoi Reiman.

Lisäksi joukkuepuolimaraton innosti uusia juoksijoita lähtemään mukaan. Sarjaan osallistui yhteensä 25 ryhmää.

Kunnallispoliitikkojen Senaattorisarjaan osallistujamäärät taas laskivat radikaalisti.

– Viime vuonna sarjassa oli lähemmäs 30 juoksijaa, nyt heitä oli vain kaksi. Ilmeisesti uudet kunnanvaltuutetut ovat sen verran hyvässä kunnossa, ettei tarvitse osallistua, Reiman vitsailee.

Tänä vuonna Ideapark-juoksussa meni rikki 1 000 ilmoittautuneen raja.

Tänä vuonna Ideapark-juoksussa meni rikki 1 000 ilmoittautuneen raja. Kuvassa puolimaratonin lähtötilanne. Kuva: Antero Korhonen.

Yksi ennätys rikottiin

Tänä vuonna tehtiin yksi kisaennätys, kun Minna Haka-Riuku Vammanlan seudun voimasta juoksi 10 kilometriä aikaan 36,18. Matkan entinen ennätys oli viime vuodelta Lempäälän Kisan Aino-Kaisa Saarisen nimissä.

Reiman oli tapahtumaan kaiken kaikkiaan tyytyväinen. Hyvää palautetta saatiin muun muassa kadun varsilla juoksijoita ilostuttaneesta livemusiikista.

Reimanin mukaan tulevaisuudessa musiikipuoleenkin on tarkoitus panostaa enemmän. Tapahtuman järjestelyssä suuren kiitoksen Reimanilta saa talkooväki.

– Ja pääasiahan tässä on, että saadaan ihmiset liikkeelle. Kisaan sai osallistua vaikka sauvakävellen, ja taisi joku työntää lastenrattaitakin, Reiman sanoo.

Alla kuvia Juoksun ytimessä -tapahtumasta.

 

Kommentti:

Mikäs siinä hölkötellessä, kun aurinkokin paistaa

The Roadblox, Tielaitoksen työntekijöistä kasattu bändi, tarjoili juoksijoille ja yleisölle menevää musiikkia Moision koulun kohdalla.

The Roadblox, Tielaitoksen työntekijöistä kasattu bändi, tarjoili juoksijoille ja yleisölle menevää musiikkia Moision koulun kohdalla. Kuva: Antero Korhonen.

On vaikeata olla hymyilemättä, kun takana on jo muutama kilometri ja juoksu rullaa kevyemmin kuin ikinä.

Aurinko helottaa, ja bändi soittaa rautalankamusiikkia ohittaessani Moision koulun. Kadun varsille on kokoontunut runsaasti kannustusjoukkoja, ja ohi ajavista autoista huudellaan tsemppaushuutoja. Aina 15 kilometriin asti homma toimii kuin junan vessa. Sitten alkaa pikkuhiljaa puuduttaa.

Kone alkaa yskiä toden teolla vasta Ahtialan kuoppaisella hiekkatiellä. Viimeiset kaksi kilometriä meneekin sitten tuskaisessa sumussa. Maaliin kuitenkin selviän yhtenä kappaleena, ja seuraavana päivänäkin pääsin sängystä omin avuin ylös.

Juoksin siis ensimmäinen puolimaratonini Ideapark-juoksussa. Kokemus ei juuri parempi olisi voinut olla.

Porottava aurinkokaan ei menoa haitannut, sillä juottopalvelu pelasi moitteetta. Matkan varrella oli huoltopisteitä muutaman kilometrin välein, ja kun vain ehti heittää huiviin joka kerta joko vettä tai urheilujuomaa, säästyi nestehukalta ja krampeilta. Ruuhkaakaan ei vaivannut muuta kuin alussa, kun ahtaassa väkijoukossa sai pujotella itsensä selvemmille vesille.

Matka taittui sujui juuri sen verran kivuttomasti, että into jatkaa juoksuharrastusta vain kasvoi. Seuraava etappi on alkusyksyllä, kun Turussa juostaan Ruisrääkki. Ja ensi vuonna tietysti taas Ideapark-juoksu.

Tulokset

Puolimaraton, miehet (yleinen)

1. Pasi Huhtala (Teivo Stayers) 1.15.01
2. Iiro Niskanen (Lempäälän Kisa) 1.16.40
3. Tomi Forsblom (Lempäälän Kisa) 1.21.28

Puolimaraton, miehet (40)

1. Petri Leppänen (Keurusselän Maratoonarit) 1.20.14
2. Jääskeläinen Jouko (Forssan Salama) 1.21.47
3. Esa Valtanen (Juoksutalli Sixpack) 1.21.54

Puolimaraton, miehet (50)

1. Ahti Salo (Runner's Club, Aalto Runners) 1.20.20
2. Rolle Strömsholm (Herwood Gym) 1.28.38
3. Eero Hämäläinen (Hämeenlinnan Tarmo) 1.35.22

Puolimaraton, miehet (60)

1. Urpo Naumanen (Varalan Maratonklubi) 1.33.23
2. Alexander Kozmov (Everest-Russia) 1.37.03
3. Juhani Kortelahti (Punkalaidun) 1.39.41

Puolimaraton, naiset (yleinen)

1. Saarinen Maija (LeKi) 1.30.42
2. Mari Nieminen (Varmk) 1.35.26
3. Kirsti Ilomäki (Valkeakosken Haka) 1.36.57

Puolimaraton, naiset (40)

1. Minna Joutsen (Varalan Maratonklubi) 1.43.20
2. Katja Rajatammi (Päivölä, Inkoo) 1.50.35
3. Minna Helin (Solita Oy) 1.51.11

Puolimaraton, naiset (50)

1. Anu Ojanen( Hämeenlinnan Tarmo) 1.41.17
2. Päivi Naumanen (Varalan Maratonklubi) 1.47.41
3. Kyllikki Pessi 2.02.01 (Tampere)

Puolimaraton, naiset (60)

1. Natalia Kozmova (Everest-Russia) 1.56.53
2. Sirkka Laakso (Hämeenlinnan Tarmo) 2.00.09

Joukkuepuolimaraton

1. Elenia Ksu + It 1.41.59
2. Kuljetusliike Tyvi Oy 1.42.10
3. Varalan Maratonklubi 1.45.03

10 kilometriä, miehet

1. Alexey Smirnov (Rosinkas) 34.45
2. Risto Salmus (Teivo Stayers) 36.50
3. Tommi Keikko (Teivo Stayers) 38.01

10 kilometriä, naiset

1. Haka-Riuku Minna (Vammalan Seudun Voima) 36.18
2. Maria Miettinen (Leppävirran Viri) 41.27 5.09
3. Kaja Selter (Lempäälä) 41.32

Kävely/sauvakävely, miehet

1. Veli-Matti Karinkanta (Sääksjärven koulu) 1.13.32
2. Pasi Kivikko (Laihia) 1.17.12 3.41
3. Erkki Häkli (Lempäälän kunta) 1.26.00

Kävely/sauvakävely, naiset

1. Kortessato-Järvi Arja (Lempäälä) 1.23.08
2. Pirjo Reiman (Lempäälä) 1.25.33
3. Kristiina Kalliovalkama (Lempäälä) 1.25.38

3 kilometriä, pojat 9 vuotta

1. Veeti Hiedanniemi (Tampere) 10.53,2
2. Veikko Mäkilä (Tammelan Ryske) 11.58,5
3. Valtteri Sinisalo (Lempäälän Kisa) 12.34,8

3 kilometriä, pojat 11 vuotta

1. Taavi Nyström (Hämeenlinnan Tarmo) 10.25,0
2. Wäinö Hautala (Lahden Ahkera) 11.04,1
3. Oskari Peura (Jämsänkosken Ilves) 11.18,4

3 kilometriä, pojat 13 vuotta

1. Walte Hautala (Lahden Ahkera) 9.39,3
2. Veikka Nieminen (Lempäälän Kisa) 10.01,4
3. Vilho Helenius (Nokian Urheilijat) 10.01,7

3 kilometriä, pojat 15 vuotta

1. Nurmi Veikko (Tampereen Pyrintö) 9.09,2
2. Wilho Hautala (Lahden Ahkera) 9.21,6
3. Olli Haavisto (Nokian Urheilijat) 9.28,1

3 kilometriä, tytöt 9 vuotta

1. Henna Honkalahti 12.16,1
2. Kristiina Laitinen (Lempäälän Kisa) 12.41,5
3. Viena Aho (Lempäälä) 13.48,5

3 kilometriä, tytöt 11 vuotta

1. Ronja Haavisto (Nokian Urheilijat) 10.54,3
2. Pinja Kianta (LeKi) 11.47,8 0.53,5
3. Rebekka Nurmi (LeKi) 11.59,9

3 kilometriä, tytöt 13 vuotta

1. Mette Aho (Lempäälä) 11.46,6
2. Jasmin Juujärvi (Lempäälän Kisa) 11.52,0
3. Niemi Veera (Ilves Ringette) 12.04,5

3 kilometriä, tytöt 15 vuotta

1. Pinja Siikavirta (Lempäälän Kisa) 13.39,0
2. Trine Brusin (Tampere) 14.20,9
3. Pihla Numminen (Tampereen Pyrintö) 14.21,2

Ideapark-juoksun tulokset löytyvät kokonaisuudessaan tapahtuman kotisivuilta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?