Entinen maajoukkuelentopalloilija teki urheilufysioterapiasta suomalaisille brändin ja suuntaa seuraavaksi katseensa ikääntyvän väestön kuntouttamiseen. Lempäälän Vuoden Yrittäjä 2013 virittelee jatkuvasti uutta, mutta maltilla.

Aktiivinen kuntoutus ja seniorit ovat Vuoden Yrittäjän seuraava haaste

Lempäälän vuoden Yrittäjäksi valittu Juhani Vesanen korostaa lihasvoiman merkitystä erityisesti seniori-ikäisillä.

Lempäälän vuoden Yrittäjäksi valittu Juhani Vesanen korostaa lihasvoiman merkitystä erityisesti seniori-ikäisillä.

Suomalaisilla urheilufysioterapeuteilla on hyvä kaiku maailmalla.  Lempäälän Vuoden Yrittäjäksi valitulla Juhani Vesasella on ollut merkittävä vaikutus siihen, ettei nykypäivänä ei löydy montaakaan huippu-urheilijaa tai -joukkuetta, jolla ei olisi omaa fysioterapeuttia.

Vesanen oli 80-luvun alussa mukana perustamassa Suomen Urheilufysioterapeutit ry:tä. Tuohon aikaan urheilijoita hoitivat pääasiassa vain lääkärit. Nykyisin esimerkiksi formulakuski Sebastian Vettelillä on urheilufysioterapeutti, ja vieläpä suomalainen, urheilufysioterapian pioneeriksi tituleerattu Vesanen kehaisee.

Muun muassa fysioterapiaa, kuntosalipalveluita ja ryhmäliikuntaa tarjoavan Pirkanmaan FysioCenterin pääpaikka sijaitsee Lempäälässä. Toimipaikkoja on lisäksi Tampereella ja Kangasalla yhteensä neljä. Uransa aikana hän on hakenut toimiluvat kaikkiaan 28 hoitotoimipaikkaan.

– Olen kehittäjä ja uuden luoja, Vesanen linjaa.

Lempäälän Yrittäjien myöntämästä tunnustuksesta hän on ilahtuneen yllättynyt.

– Lempäälässä on paljon kovan luokan yrityksiä ja yrittäjiä.

Vaikka Vesanen on omien sanojensa mukaan joutunut viime vuosina terveytensä kanssa tositoimiin, ei laakereilla lepääminen ole vaihtoehto vielä aikoihin. Yrittäjänä 35 vuotta toiminut mies virittelee uusia kuvioita kuitenkin maltillisesti, ilman suuria riskejä.

– FysioCenterin hyvin toimivaa konseptia, ammattitaitoista fysioterapiaa ja kuntosaliharjoittelua, kehitetään ja hallitusti lisätäänkin, hän suunnittelee.

Myös uusia palvelumuotoja, kuten paljon kysyttyjä kuntotestauksia, on luvassa.

Lentopallon parista monille tuttu Vesanen kertoo siirtyneensä nyt lajin taustavoimista katsomoon. Vapaa-aikaansa hän viettää viiden lapsenlapsensa kanssa sekä kalastellen. Neljä omakotitaloa ja kaksi kesämökkiä rakentanut mies nauraa, että aina hän on saanut aikansa kulumaan.

Nyt kun urheilufysioterapia alkaa olla hyvissä kantimissa, on Vesanen siirtänyt katseensa seniorikuntoutuksen puolelle. Kuntosaliketjuilla on omat konseptinsa ja ne keskittyvät pääosin 18-30 -vuotiaihin liikunnanharrastajiin. FysioCenterin Lempäälän toimipisteessä on toimintaa ja hoitoja kaikenikäisille, mutta muiden toimipisteiden kuntosalitoiminta on kohdistettu pääasiassa yli neljäkymmentävuotiaille. Tampereella yritys on kehittänyt kaupungin kanssa erityisen kuntosalikonseptin yli 75-vuotiaille.

– Minulla on aina ollut kova halu auttaa ihmistä ja tämä työ on vasta alussa, taas kerran.

Lempäälän Vuoden Yrittäjäksi valittu Juhani Vesanen korostaa lihasvoiman merkitystä erityisesti seniori-ikäisillä.

Lempäälän Vuoden Yrittäjäksi valittu Juhani Vesanen korostaa lihasvoiman merkitystä erityisesti seniori-ikäisillä.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?