LeKi venyi parhaimpaansa oikeaan aikaan

LeKin ja Savonlinnan Pallokerhon välisessä ottelussa oli kyse niin sanotusta ”kuuden pisteen” koitoksesta. Joukkueet olivat sarjassa perättäisillä sijoilla karsintaviivan molemmin puolin, Kisa ylempänä. Lempääläiset pelasivat voitokkaasti juuri oikean aikaan, SaPKo  kaatui vieraissa 1-2 (1-0,0-0,0-2).

LeKin kokoonpano oli kokenut melko suuren myllerryksen sitten eilisen Jokipojat-kamppailun. Andy Chiodo ja Atte Mäkinen kutsuttiin Tapparan mukaan, Chiodo luukulle ja Mäkinen ei ollut edes kokoonpanossa. Lukko puolestaan nosti Otto Honkaheimon takaisin kokoonpanoonsa, vaikka puolustajan piti olla Kisan mukana myös Savonlinnassa. Tamperelaislainoja oli siis vain Toni Kallela, joka siirrettiin ykkösketjuun Lassi Mattilan rinnalle. HIFK-parivaljakko Juha Tarkkanen ja Henri Tamminen jatkoivat myös kokoonpanossa ja he ovat mukana koko loppukauden lainalla. Puolustukseen nousivat Aleksi Orenius sekä KooVeesta lainattu Juho Saarinen. Torjuntavastuun otti Lauri Rämö.

— Juho Saarinen tuli hienosti sisään, ei yhtään joukkuetreeniä alla, eilen hälytettiin. Hänen jatkostaan ei ole vielä tietoa. Lauri Rämö on ollut koko ajan hyvä ja pystyy haastamaan Jarno Laitisen ykkösen paikasta, kehui LeKin kakkoskoutsi Matti Kaipainen vähemmän tunnettuja ratkaisijoitaan.

Kisa sai otteluun todella vahvan alun ja kotijoukkue joutui turvautumaan aikalisään jo neljännellä minuutilla. LeKi jatkoi hyvää tahtia ja sai peräkkäin kaksi ylivoimaa, välissä oli kolme sekuntia 5-3 yv:tä. Kiekko pyöri ja liikkui näyttävästi, mutta laukausten laatu oli heikko, useimmat painuivat selvästi SaPKo-maalin ohi. Ne, jotka päätyivät maalia kohti, Jani Kautto napsi helposti räpyläänsä. Koko erän pässipaidat pakottivat Kisan huonoille laukaisusektoreille, useat Kauton 12 torjunnasta olivat peruskauraa.

Pitkään aikaan ei LeKi ole ollut vastustajaansa näin paljoa parempi, kuin tällä kertaa se oli pelin alussa. Kun tulostaululle ei päästy, hyödynsi SaPKo oman miesylivoimansa. Maalin edestä Iiro  Vehmanen pääsi kaapimaan kiekon ohi Rämön. SaPKo loi muutenkin vaarallisemmat paikat, vaikka LeKi prosentuaalisesti hallitsikin. Kun maalille ei ollut menijöitä, ei tullut ripareita, ohjureita eikä kunnon maskia. Silloin on myös vaikeaa maalata.

Jos ensimmäisen erän alku oli mäyräpaitaisen LeKin, pääsi SaPKo toisen erän alussa kahdesti todella lähelle maalintekoa: tolppalaukausta tarkasteltiin videolta ja kerran kiekko kävi oikeastikin maalissa, tosin sitä edelsi paitsiovihellys. Toivuttuaan alun sydämentykytyksistä, otti LeKi taas ohjat itselleen. Aki Juuselan veto kilpistyi maalivahdin kyynärpäähän ja Antti Hildenin kaksi hyvää pistohyökkäystä olivat parasta antia kiekollisesta pelistä.

LeKi hukkasi myös kolmannen ylivoimansa. Ongelmana oli nyt ratkasijoiden puute, kenelläkään ei ole uskallusta ottaa isoa vastuuta ja laukoa. Vastapainoksi alivoimapeli toimi hienosti, SaPKo ei saanut mitään aikaan omalla pakkopelillään. Kolmannen erän alkuun tarjottiin jälleen tasoituspaikkaa, kun SaPKon Teemu Huttu joutui rangaistujen penkille. Kun lauotaan, tulee maaleja ja tätä kaava toteutti viivamiehenä pelannut Hilden. Kaamea lämmi painui aivan ylänurkkaan tasoittaen pelin.

Ylämummojen ylämummo ei jäänyt LeKin ainoksi, vaan muutama minuutti tasoituksesta verkko helisi toistamiseen. Sami Laakson jotama nelosketju sai palkintonsa, kun kauden avausmaalillaan Juha Suomaa vei Kisan ansaittuun johtoon. 2-1 maalin jälkeen Kisa loi vielä paikkoja, mutta rupesi laskemaan karvaustaan pelikellon kuluessa kohti nollia.

— Voitto kulminoitui Suomaahan tänään. Kaveri tulee kesken kauden ja tuo joukkueeseen aina märät työhaalarit ja ison sydämen. Tällaiset kaverit hinaavat joukkuetta etenpäin, jakoi Kaipainen tunnustusta.

SaPKo täräytti toistamiseen tolppaan ja jälleen päästiin katselemaan videoita. Turhaanhan se taas tehtiin, ei maalia. Nestori Lähde pääsi pari minuuttia ennen loppua läpiajoon, muttei pystynyt iskemään loppuniittiä. Helpottava summerin soitto toi lopulta kolme pistettä, vaikka savonlinnalaiset lopussa pyristelivät ilman maalivahtia luoden kovan paineen.

Yksi voiton avain oli Kisan paremmat duunariketjut. Molempien ykkösnyrkit olivat vaarallisia, mutta kuten Suomaan maali osoitti, onnistui LeKi tällä kertaa leveämmällä rintamalla. Petteri Frman on noussut kauden edetessä aivan avainpelaajien joukkoon ja tuore mies Juho Saarinen pelasi niin hyvin, että antaisin hänelle saman tien loppukauden sopimuksen. Maalivahti Rämö otti ensimmäisen voittonsa Mestiksessä pelaavana vahtina koppaamalla 30 torjuntaa.

Tärkeintä oli kuitenkin täydet kolme pistettä sekä kaulan kasvattaminen karsintaviivaan.

Huippuluokan nöyryys oli tänään voiton avain. Se on meiltä pettänyt aina välillä voitosta pelattaessa. Nyt se oli voittavan joukkueen tasolla. Myös henkisesti hieno nousu tehtiin tänään, myhäili Kaipainen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?