Kultaa ja pronssia Taitaja-kisoista

Tampereen seudun ammattiopiston Tredun opiskelijat kahmivat 10 mitalia Taitaja 2014 -ammattitaidon SM-kilpailuista. Kilpailut pidettiin Lahdessa 8.–10. huhtikuuta. Viisi kultaa ja viisi pronssia sekä kaksi kunniamainintaa nostivat Tredun yhdeksi menestyneimmistä ammatillisista oppilaitoksista Suomessa.

Kaksi menestynyttä taitajaa on kotoisin Lempäälästä. Niklas Kyrkkö nappasi tamperelaisen parinsa Lauri Luoman kanssa kultaa mekatroniikassa. Mikaela Kärki puolestan otti pronssia kondiittorilajissa.

Kaikkiaan Tredusta osallistui 26 kilpailijaa 19 eri lajiin. Suomenmestaruuksista kilpaili yli 400 huippuosaajaa 44:ssä eri lajissa.

Skills Finland ry:n järjestämä Taitaja-tapahtuma koostuu ammattitaidon SM-kilpailuista, Taitaja9-kilpailusta, TaitajaPLUS-kilpailuista ja oheisohjelmasta. Taitaja-kilpailuja on järjestetty vuodesta 1988 lähtien. Ensimmäisessä kilpailussa oli mukana kolmisenkymmentä nuorta kahdessa lajissa, nyt kisat ovat kasvaneet satojen kilpailijoiden suurtapahtumaksi.

Taitaja on ammatillisen koulutuksen näyteikkuna ja kehittäjä. Se on työelämän, koulujen ja opiskelijoiden kohtauspaikka. Taitajassa pääsee verkostoitumaan ja peilaamaan itseään ja omaa oppilaitostaan muihin.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?