”Myrkyille ei ketään altisteta”

Tampereen teknillisen yliopiston tutkija Jommi Suonketo valaisee Lempäälän-Vesilahden Sanomien kirjoituksessa 26. maaliskuuta mitkä ovat keskeisimmät syyt homeongelmien taustalla.

Ajattelin, että onpa mielenkiintoinen ja ajankohtainen artikkeli. Mitä pidemmälle kirjoitusta luin, sen kiukkuisemmaksi tulin.

Yksi olennainen syy homeongelmien takana on lama.  Jommi Suonkedon mukaan 1990-luvun laman säästöt näkyvät edelleen suomalaisissa julkisrakennuksissa. Tästä olen samaa mieltä Suonkedon kanssa.

Laatuvaatimukset ovat kohtuuttomia. Suonketo vertaa rakennusten vaatimustasoa vanhan auton hankintaan. Jos ostan vanhan auton, niin investointi ei todellakaan ole verrattavissa asunnon hankintaan. Asunnon iällä ei ole merkitystä, sillä hometta voi olla niin uudessa kuin vanhassakin kiinteistössä. Autoista pidetään huolta ja auton huoltokirja on tae  auton kunnosta. Miksi kiinteistöistä ei pidetä huoltokirjaa? Laatuvaatimuksien laittaminen kiinteistölle ei todellakaan aiheuta kiinteistöjen homeongelmia.

Ihmiset sairastuvat yhä helpommin

Suonketo toteaa, että epäpuhtaudet sairastuttavat ihmiset aiempaa herkemmin. Nykyajan länsimaissa elävä on tottunut niin kliiniseen ja puhtaaseen elinympäristöön, että bakteerit ja mikrobit ovat elimistölle outoja. Vastustuskyky ei riitä. Suonketo väittää, että ongelma on itse hankittua. Miten tutkijalla, joka toimii yhteiskunnan varoilla, on otsaa väittää moista.

Suonketo on tutkinut sisäilmaongelmia parisenkymmentä vuotta. Miten voi olla mahdollista, että hän näin monen vuoden tutkimusten jälkeen kysyy: ”Pitääkö meidän edes pyrkiä eroon kaikista mikrobeista ja epäpuhtauksista?”

Miksi tutkija ei puutu homeiden tuottamiin toksiineihin? Kosteusvaurio voi tuottaa sisäilmaan muun muassa kasvaneen määrän itiöitä, toksiineja, endotoksiineja, allergeeneja, betaglukaaneja,  mykybakteereja ja itiöllisiä bakteereja kuten basilluksia ja streptomykeettejä. Lisäksi kosteus ja hajoamisprosessit tuottavat rakennuksissa sisäilmaan erilaisia materiaaleista irtoavia haitallisia yhdisteitä, kuten mattojen ja puulevyjen liimoja, formaldehydiä, ammoniakkia ja muita kemikaaleja.

Homeille ei anneta siedätystä, joten on kerrassaan kummallista väittää, että sairastuminen johtuu liian puhtaasta elinympäristöstä. Myrkyille ei käsittääkseni ketään altisteta.

Minä en ole itse astmaani hankkinut, vaan olen sairastunut työpaikkani sisäilmasta.  Suomeen on perustettu hometalkoot 2010. Miksi, jos on uskomista Suonkedon väittämiin.

”2000 vuotta sitten juutalaisilla papeilla oli oikeus määrätä purettaviksi talot, joissa oli silmin nähtävää hometta. Taloissa nukkuneiden ja asuneiden piti peseytyä ja pestä vuodevaatteensa, ja purettavien talojen jäänteet piti kuljettaa ”syrjäiseen paikkaan”. ”

2000 luvun uusin tutkimustieto taas kertoo pelottavan asian. Hometaloissa olevia mikrobimyrkkyjä ei voi pestä eikä niiden ihmisille aiheuttamia vaurioita voida korjata.” (Mikrobimyrkyt tuhoutuvat vain polttamalla. Mirja Salkinoja-Salonen, 2000 http://yle.fi/akuutti/arkisto2000/250100.html (23.3.2011)

Sairastuneet eivät tarvitse tällaisia väheksyviä kirjoituksia. Suonketo voisi olla yhteydessä vaikka Turun yliopiston professori Tuula Putukseen.

Nimimerkki HOMEKOIRA

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?