Vesilahden Kirkonkylän raitilla on asunut värikästä väkeä. Tarinat heistä ovat nyt tallessa.

Kuka oli silittäjä-Miina?

Eila Häihälä kertoi yli viisikymmenpäiselle yleisölle kirjastaan. Kiinnostus raittia kohtaan on ollut ilmiselvää jo  kävelykierrosten suosiossa.

Eila Häihälä kertoi yli viisikymmenpäiselle yleisölle kirjastaan. Kiinnostus raittia kohtaan on ollut ilmiselvää jo kävelykierrosten suosiossa.

Kirjoissa ja kansissa on pala Vesilahtelaista historiaa. Paikallisoppaana toimiva Eila Häihälä on merkinnyt muistiin Vesilahden kirkonkylän raitti -kirjaan raitin talot ja niissä asuneet ihmiset tarinoineen.

Ajatus 24. kesäkuuta julkaistuun kirjaan virisi jo viitisen vuotta sitten. Matkailuoppaan peruskurssin käytyään Häihälä tuumasi, että voisi perehtyä Kirkonkylän raittiin tarkemminkin ja järjestää siellä kävelykierroksia.

– Olen elänyt lähes koko elämäni raitin varrella. Raitti ja sillä asuvat ihmiset ovat tulleet melko lailla tutuiksi. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kiinnostus historiaan ja vanhoihin asioihin lisääntyy.

Taloihin ja asukkaisiin pohjautuvat tarinat perustuvat Häihälän omiin muistoihin ja hänen äitinsä Aino Hyvätin tarinoihin. Häni piti Nuorisoseurantalon vieressä sijaitsaevassa Väinölässä sekatavarakauppaa 50-luvulta 70-luvulle asti. Kyläkauppa oli tuohon aikaan paljon enemmän kuin nykyisin. Kaupassa oli punainen matto ja sen päällä tuoli, jolla voitiin istuskella puolikin päivää suruja ja murheita puimassa.

Lähteinä ovat olleet myös Jari Heiskasen tekemä Vesilahden Kirkonkylän rakennus- ja maisemahistoriainventointi, eri aikoina tehdyt haastattelut ja kävelykierroksilla kuullut lisätiedot. Kirjan kuvituksesta on vastannut kotiseutuneuvos Yrjö Punkari valokuvaamalla talot ja henkilöt itse tai vanhoista valokuvista. Hän on myös taittanut kirjan.

– Teksti ei ole historiallisesti eksaktia totuutta, vaan perustuu muistikuviin. Joku voi muistaa toisin, Häihälä kertoo.

Eila Häihälän kirja kertoo tarinoita Vesilahden ensimmäisestä kansakoulusta ja Remulan talosta, joka sai nimensä taiteilijoiden äänekkäistä juhlista.

Eila Häihälän kirja kertoo tarinoita Vesilahden ensimmäisestä kansakoulusta ja Remulan talosta, joka sai nimensä taiteilijoiden äänekkäistä juhlista.

 

Raitille on mahtunut varsin mielenkiintoisia ihmisiä, kuten silittäjä-Miina, jonka toimenkuvana oli kaulusten ja kalvosinten kovettaminen. Miina piti talossaan myös pientä kauppaa, josta lapset kävivät ostamassa laivalla Tampereelta Vesaniemeen tuotuja limonadeja ja pikkuleipiä.

Eila Häihälän toimittaman Vesilahden Kirkonkylän raitti -kirjan kannessa on Vihtori Lindgrenin (Liskamon) kauppa, vasemmalla Kuusela ja taaempana Edvard ja Tilda Ivendorffin kaupparakennus, joka purettiin toisen maailmansodan jälkeen. Kuva on mahdollisesti 1920-luvulta.

Eila Häihälän toimittaman Vesilahden Kirkonkylän raitti -kirjan kannessa on Vihtori Lindgrenin (Liskamon) kauppa, vasemmalla Kuusela ja taaempana Edvard ja Tilda Ivendorffin kaupparakennus, joka purettiin toisen maailmansodan jälkeen. Kuva on mahdollisesti 1920-luvulta.

Varsinaisena tietotoimistona raitilla toimi räätäli Ilo Kuulan talo. Puheliaan räätälin luona kävi paljon vieraita ja siellä kuuli mitä kylillä tapahtui. Häihälä kertoo, että Kuula istui pöydällä tyypillisessä räätälin asennossa, purskutti suustaan vettä kankaalle ja silitti. Siinä oli höyrysilitysrauta 1900-luvun alun malliin.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?