Vilma Koskinen osoitti kuntonsa – Piirinmestaruuskilpailuista laajaa menestystä

Lempäälän Kisan korkeushyppääjä Vilma Koskinen nousi ykköstähdeksi ja näytti hyvää hyppyvirettä Hämeen Piirinmestaruuskilpailuissa Ratinassa viime viikonloppuna. Hän voitti naisten korkeushypyn tuloksella 174 senttimetriä. Yritykset omasta uudesta ennätyksestä 177 eivät vielä lopulta onnistuneet. Tulos on hieno parannus viime aikojen tasoon, sillä 170 on ollut viime vuosina kovan työn takana. Tekniikan osuessa kohdalleen on oma ennätys haarukassa loppukauden aikana.

Viimeisissä Hämeen piirinmestaruuskilpailuissa Kisalle tuli loppusaaliiksi viisi mitalia. Seuraavana kesänä kilpailunimi muutetaan luultavimmin Aluemestaruuskilpailuiksi. Ratinassa hopealle sijoittuivat kiekossa Heini Järventausta ja kolmiloikassa Juuso Petäjäsuo. Järventaustan limppu lensi tulokseen 46.16, joka jää kolmisen metriä omasta ennätyksestä ja samalla kauden parhaasta. Myös muut lajit sujuivat, sillä hän ahkeroi sekä kuulan, keihään että moukarin. Petäjäsuo leiskautti uuden ennätyksensä 11.90, entinen parani kolmella sentillä.

Pronssia nappasivat Laura Ruonala korkeudesta ja Klaara Leponiemi 5000 metriltä. Ruonalan pronssi oli jaettu tuloksella 160, samassa kisassa jonka Koskinen voitti. Leponiemen pronssiaika 18.50,83 on samalla uusi seuraennätys. Myös toinen LeKi-ennätys syntyi, kun Järventausta heitti keihästä 29.48. Viikonlopun kovin urakoija oli Hannu Niemelä, joka kisasi kaikkiaan kuudessa lajissa. Paras sijoitus tuli kolmiloikassa, jossa 9.69 riitti neljänteen sijaan. Aikuisurheilijoiden pm-kisoissa oli mukana myös Riku-Antti Naskali, joka pinkoi 800 metrillä kuudenneksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?