Vesilahdentie saa lisävaloa

Mantereentien risteyksen turvallisuus paranee katuvalaistuksella.

Mantereentien risteyksen turvallisuus paranee katuvalaistuksella.

Lempäälän ja Vesilahden väliselle Vesilahdentielle saadaan vihdoin kaivattua lisävaloa. ELY-keskuksen suunnittelupäällikkö Harri Vitikka kertoo, että aloite katuvaloista on tehty jo kovin kauan sitten. Erityisesti ongelmallisen Mantereentien ja Vesilahdentien liittymän turvallisuuden toivotaan lisääntyvän valaistuksella.

Katuvalot jatkuvat siitä mihin ne nyt päättyvät, eli Toutosentien kohdalta Näppilän sillan yli aina Prikoolinnokalle asti. Valojen jalustat ovat jo paikoillaan ja töiden on suunniteltu valmistuvan lokakuun loppuun mennessä. 

Vitikan mukaan suuri syy siihen, että katuvalaistusta lähdettiin nyt tekemään, on kuntien osallistuminen niiden kustannuksiin. Puolet valojen kustannuksista katetaan valtion liikenneturvallisuusrahoista ja sekä Lempäälän että Vesilahden kunta osallistuu kuluihin 25 prosentilla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?