Some-ohje kunnan työntekijöille

Lempäälän kunnan lähidemokratiatoimikunta esittää kunnanhallitukselle kunnan sosiaalisen median ohjeen hyväksymistä. Ohjeistus koskisi niin kunnan henkilöstöä kuin osin luottamushenkilöitäkin.

Toimikunnan mukaan sosiaalinen media on työväline muiden joukossa, ja sen seuraaminen, mistä somessa puhutaan, voi olla osa työtä. Somen yksityiskäyttö työaikana ei kuitenkaan saa häiritä omaa tai toisten työntekoa.

Ohjeen mukaan työhön liittyviä luottamuksellisia asioita ei pidä käsitellä sosiaalisessa mediassa eikä toisten ihmisten tietoja ja kuvia pidä julkaista ilman heidän lupaansa. On myös muistettava tekijänoikeudet ja käytettävä lähdeviittauksia, kun julkaisee muiden tuottamaa materiaalia.

– On hyvä tiedostaa, että palveluissa julkaistua sisältöä ei välttämättä saa sieltä koskaan pois, sanotaan ohjeissa.

Ohjeissa muistutetaan, että sosiaalisessa mediassa pätevät samat henkilötieto-, työlainsäädäntö- ja tekijänoikeuslait kuin muuallakin. Työnantajalla ei ole määräysvaltaa työntekijän vapaa-ajan sosiaalisen median käyttöön, mutta lojaliteettivelvollisuus on voimassa myös työntekijän vapaa-aikana ja yksityisroolissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?