Hattu-Holappa ja muuri-Dominik Kisan voiton takuumiehet

Lempäälän Kisa palautti itsensä voittokantaan lyömällä Kajaanin Hokin lukemin 5 – 3 (2-0,1-2,2-1) ottelussa, joka palautti osalle Kisan ikifaneista wanhat hywät ajat mieleen. Kisan pelissä oli etenkin pelin alussa karvausta, ryminää ja yritystä. Niistähän lempääläinen kiekkoväki tykkää kuin ex-pääministeri silakoista.
– Vähän kaksijakoinen peli. Alku hyvää, mutta sitten vähän joukkuepelaamisen fokus unohtui ja jouduimme jäähyjen takia alakynteen, mutusteli Juha Juujärvi voittoa.
– LeKi oli tekopaikoissaan tappavan tehokas, meidän tehossamme taas oli toivomisen varaa aika laillakin, näki puolestaan nykyinen Hokki-koutsi Jari Laukkanen pelin kulkemisen.
Laukkasen mielipiteeseen on helppo yhtyä, Kisa iski – etenkin kolmen maalin Sami Holappa loistotehoilla, kun taas 32 seiviä napsinut läpimurtokauttaan pelaava veskari Dominik Hrachovina esti useamman Hokki-maalin synnyn maagisilla torjunnoillaan.
Kisan kokoonpanossa liiga-apuja oli koko lailla edellispelin verran eli konkarit Masi Marjamäki, Jussi Pesonen ja Miikka Männikkö, Tapparan Toni Kallela ja Henri Tuominen sekä junnut Mikke Levo, Aleksi Mäkelä ja Patrik Laine. Omista miehistä ”villoissa” olivat Jesse Huhtala ja Olli Henriksson, huiluulla Antti Hilden, vaivaisina Markus Jokinen, Sami Laakso ja puolitoista kuukautta käsivamman takia huilaava ykköspakki Jimi Santala.
Kisa avasi matsin ryminällä. Kaksi äijää karvasi rohkeasti, koko sakki luisteli kuin riivattu. Tulostakin tuli, kun tehoketju (=teki kaikki osumat) Patrik Laine – Sami Holappa – Masi Marjamäki iski. Ylivoimalla kiekko lipui Sami Holapalle kuin vahingossa ja viime kaudella Ranskassa pelannut, takavuosilta LeKin nutusta tuttu mies, iski avausosuman. Koht’ silleen perään sama mies tuuletti toisen kerran, kun Petteri Frimanin upea syöttö löysi miehen Hokki-maalin edestä: 2 – 0.
Toisen erän alku näytti, että Kisa rallattaa murskavoittoon, kun Holapan hattu sinetöityi Masi Marjamäen esityöstä.
– Holapalle hieno ja helpottava juttu, että maalitili avautui oikein kunnolla, kehaisi Juujärvi pelin ratkaisijaa.
Toisessa erässä alkoi lempääläispelaaljien, etenkin pakkien, höntyily ja muniminen. Peräti viisi pikkukakkosta tuomittiin Kisalle, joista oikein yhdestäkään ei voi tuomaristoa dissata vääristä vihellyksistä. Ilveksen junnupakki Aleksi Mäkelä aloitti pölhöilyn, ja hänen jäähynsä kostautui. LeKi-pakki Juho Saarisen mustaakin mustempi vaihto toi Hokin jo maalin päähän ja alivoimat sen kuin jatkuivat. Alivoimalla Kisa taisteli hurjasti, tästä isoin kiitos Hrachovinalle, mutta konkariksi laskettava Toni Niemi pakeista sekä energinen hyökkäysduo Aleksi Luhtalampi – Valtteri Järviluoma taistelivat niin ikään hikitippoja säästämättä. Kisa pääsi kuin pääsikin maalin johdolla päätöserään.
Kolmannen erän ajassa 44.10 tapahtui hieno hetki, kun kaksi vuotta kaukaloista poissa ollut Masi Marjamäki (1+2) livautti limpun Hokki-maalin yläbörsään. Hillitty tuuletus, läpyt joukkuetovereitten hanskoihin ja sen jälkeen kaukaloiden ikitsemppari päästi höyrynsä ulos kunnon hönkäyksellä. Kehon kieli ei voisi enempää tyytyväisyyttä ja onnea kieliä kuin se Masilla kieli.
Kisa meni vielä 16-vuotiaan Patri Laineen uran avausosumalla miesten virallisissa peleissä johtoon 5 – 2, jota Hokki lopussa sievensi. Loppuhetkillä ei isoa myllytystä Kisan päässä nähty, jostain syystä Hokki ei ottanut keskinkertaisesti esiintynyttä maalivahtiaan Antti Lehtosta pois maalilta lainkaan.
Paljon plussaa, vähän miinusta, mutta kolme pistettä raikkaalla taisteluilmeellä oli Kisalle pelin aa ja oo. Kysymyksiä herätti pelin jälkeisessä pressissä muun muassa se, missä vaeltaa harkkapelien yksi parhaista pelaajista ranskalainen Valentin Claireaux?
– Pehmeältä patongilta hänen pelaamisensa on näyttänyt. Odotukset ja paineet ovat kovat, pisteitä odotetaan. Hän kaipaa onnistumisia ja päätöserässä näyttikin peli paremmalta, selitti Juujärvi Kisan ulkomaanavun ankeaa alkua.
Hokin joukkueen taustavoimista eräs henkilö pääsi murjaisemaan asiasta:
– Me syötimme viime vuonna meidän ranskalaisille läskisoosia ja kyllä peli alkoi käymään, kuului väen naurut saanut sutkaus, joka viittasi loistokauden Kajaanissa pelanneisiin fransmanneihin Anthiny Guttigiin ja Teddy Da Costaan.
Kisa jatkaa pelejään ensi viikolla ensiksi keskiviikkona Kouvolassa Kookoota vastaan ja lauantaina Lempäälään saapuu kauden huikeasti aloittanut JyP Akatemia. Kisalla on nyt koossa yhdeksän pistettä ja sarjasijoitus on viides.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?