Jani Alanne jatkaa Loiskeen jalkkisluotsina

Sääksjärven Loiskeen ensi kauden nelosdivaria pelaava jalkapallomiehistö jatkaa tutussa komennossa, kun ryhmää viime suven vetänyt Jani Alanne on sopinut seurajohdon kanssa vuoden jatkopestistä. Avukseen hän saa kokeneesta pelaajakaartista Sami Vartiaisen ja Petteri Väänänsen.

– Vaikka viime kausi päättyi putoamiseen, olemme Janin tekemisiin todella tyytyväisiä. Myös pelaajapuolella hänestä pidettiin, joten ykköstoiveemme valmennusasioissa toteutui, kertoo Loiskeen joukkueen taustavoimista Jukka Karhunen, joka jatkaa yhdessä Pertti Suhosen kanssa joukkuepalapelin kokoamista.

– Meillä on Pertin ja Janin hyvä henkilökemia, ja ajattelemme jalkapallosta samalla lailla, tiivistää Karhunen yhteispelin merkityksen taustatekijöilläkin.

Pelaajakartoitus on sekin vauhdissa. Karhusen mukaan mitään massakatoa ei putoamisesta huolimatta ole viime sesongin pelaajistossa tulossa. Uusina pelaajina jo nyt voi mainita nuorten Ukko Rimmin ja Samuli Mikkolan tulon mukaan rinkiin.

– Silmät auki kuljemme ja pyrimme saamaan vuodenvaihteesta alkaen treeniringin pyörimään. Moni pelaa futsalia, mutta jalkkisharjoituksiin oletamme saavamme ison ryhmän mukaan, Karhunen suunnittelee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?