Vesilahti jatkaa nykyisillä veroprosenteilla

Vesilahden kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Vesilahden kunnan vuoden 2015 tuloveroprosentti on 21,50.

Nykyinen tuloveroprosentti on tuo sama 21,50, johon se nostettiin 20,50 prosentista vuodelle 2014.

Verohallinnolta saadun ennakkotiedon mukaan Vesilahden kunnallisverotulot kasvavat edellisvuoteen verrattuna noin 745 000 euroa eli 5,9 prosenttia. Vuosi 2014 muodostunee kuitenkin alijäämäiseksi kuten myös vuoden 2015 talousarvio. Maksuvalmius on heikko.

Vesilahden kunta on viime vuosien aikana nopeasti velkaantunut isojen investointien takia. Vuonna 2005 kunta nosti uutta lainaa 1,5 miljoonaa euroa, 3,5 miljoonaa vuonna 2006, 1,0 miljoonaa vuonna 2007, 3,2 miljoonaa vuonna 2008, 4,0 miljoonaa vuonna 2009 ja 4,6 miljoonaa vuonna 2010. Vuonna 2011 kunta ei nostanut uusia lainoja, mutta 2012, 2013 ja 2014 3,0 miljoonaa euroa jokaisena vuonna.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle lisäksi, että vuoden 2015 kiinteistöverot määrättäisiin entisen suuruisina: vakituisille asuinrakennuksille 0,55 %, muille kuin vakituisille asuinrakennuksille 1,15 %, yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 1,00 % ja rakentamattomalle rakennuspaikalle 2,00 %.

Vesilahden kunnanvaltuusto korotti kaikkia kiinteistöveroja vuodelle 2014, jolloin rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti otettiin Vesilahdessa ensimmäisen kerran käyttöön.

Vesilahden kunnassa on vuodelle 2014 pantu maksuun kiinteistöveroja runsaat 1,1 miljoonaa euroa. Summa oli vuonna 2013 vastaavasti noin 820 000 euroa.

Vesilahden kunta jatkaa vuonna 2015 kunnan talouden tasapainottamisohjelman mukaista ostovapaakäytäntöä. Kuukausipalkkainen työntekijä voi pitää palkattomia vapaita siten, että palkkioksi myönnetään ylimääräisiä palkallisia päiviä. Viiden päivän palkatonta vapaata kohden työntekijä saa yhden ylimääräisen palkallisen vapaapäivän.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?