Kuinka käy Ahtialan päiväkodin?

Ei mene Vesilahdella taloudellisesti hyvin – mutta ei myöskään niin huonosti, että Ahtialan päiväkoti kannattaisi lakkauttaa. Tätä mieltä oli selvä enemmistö rämsööläisistä vanhemmista ja alueen asukkaista, kun päiväkodilla järjestettiin keskiviikkona keskustelu- ja infotilaisuus päiväkodin toiminnan jatkosta. Paikalla oli kyläläisten lisäksi kunnan edustajia ja viranhaltijoita.

– Päiväkodin lakkauttamisella olisi moninaiset vaikutukset, kertoi alustajana toiminut Anu Peltoniemi.

– Päiväkodin lakkauttamisella olisi moninaiset vaikutukset, kertoi alustajana toiminut Anu Peltoniemi.

Vesilahden toukokuussa hyväksymässä kunnan talouden tasapainottamisohjelmassa on päätetty, että Ahtialan päiväkodin tilanne tarkastellaan kuluvan vuoden aikana. Varsinaisia päätöksiä ei ole vielä tehty.

– Kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarvioehdotuksessa Ahtialan päiväkodin toimintaan määrärahoja on varattu heinäkuun 2015 loppuun, sivistysjohtaja Tiina Kivinen selvitti.

– Talouden tasapainottamisohjelmassa varhaiskasvatuksen puolella on selkeä linjaus, että toimintoja keskitetään isompiin yksiköihin. Tällä haetaan kustannustehokkuutta, mutta myös toiminnallisuuden ja turvallisuuden parantamista, hän kertoi.

Jos päiväkoti lakkautetaan, vaikutukset Rämsöölle ovat moninaiset, tilaisuudessa esitettiin.

– Päiväkoti on äiti-lapsi -piirin tapaamispaikka. Piha on leikkikenttä ja kokoontumispaikka. Rämsöön kylätoiminta kärsisi siten, että teatteritapahtumat ja muu kulttuuritoiminta ei olisi enää mahdollista. Kesäteatterin tuloilla on rahoitettu monia asioita. Teatterilla on ollut yleisöä keskimäärin 2 500 henkeä kesässä, alustajana toiminut Anu Peltoniemi kertoi lakkauttamisen vaikutuksista.

Kunnanjohtaja Erkki Paloniemen mukaan monet toiminnot on Ahtialassa mahdollista säilyttää, vaikka päiväkotitoiminta loppuisi. Kiinteistö jää kunnan omistukseen.

– Kunnan omistamat kiinteistöt on ohjelmassa luetteloitu säilytettäviksi, myytäviksi tai mahdollisesti vuokrattaviksi. Ahtiala ei ole myyntilistalla.

– Kiinteistöä ei voi jättää kylmilleen tai se homehtuu parissa kolmessa vuodessa. Tällä ei tehdä sen jälkeen yhtään mitään, teknisen lautakunnan jäsen Marko Lounasranta kritisoi.

Ahtialan päiväkodissa on tällä hetkellä kaksi työntekijää ja 13 hoitolasta. Työntekijöiden määrää pidetään ongelmallisena jaksamisen ja toiminnan pyörittämisen kannalta. Päiväkotiin liittyy myös korjaustarpeita. Edessä on arvioitu olevan alapohjan ja lautalattioiden kunnostus sekä vesikaton uusiminen.

Remontin hinta-arvioksi esitetty 100 000 euroa oudoksutti etenkin kattoremontin osalta.

– Teknisessä lautakunnassa vesikaton uusimisen arvioitiin maksavan 40 000 euroa, miten se on tässä pompannut 20 000 euroa ylöspäin, Anja Haliseva kysyi viitaten tilaisuudessa jaettuun Ahtialasta laadittuun selvityspaperiin.

 

Narvasta lapsia Ahtialaan?

Jos toiminta Ahtialassa loppuu, lapsia on kaavailtu sijoitettavan Narvaan. Siellä esille on kuitenkin noussut jälleen sisäilmaongelmia.

– Narvaan suunnitellaan uutta päiväkotia ja sitä on kiirehdittävä, kun sisäilmaan liittyviä ongelmia on taas ilmennyt. Väistötiloja saatetaan joutua etsimään. Tässä valossa ei ehkä ole viisasta lopettaa jotakin, ennen kuin on selvä suunnitelma siitä, mikä on uusi paikka lapsille. Tämä tulee todennäköisesti vaihtumaan ajatukseen, että kun uusi päiväkoti otetaan käyttöön, siinä vaiheessa Ahtialan jatkoa pohditaan, Tiina Kivinen viestitti.

– Automaattisesti ajatellaan, että täältä voidaan viedä Narvaan päin, mutta onko ikinä ajateltu, että Narvasta tulisikin lapsia tännepäin. Täällä on toimivat tilat, yleisöstä esitettiin.

– Eikä meillä ole sisäilmaongelmia, Anu Paloniemi kuittasi.

Varhaiskasvatusjohtaja Anne Mäen mukaan keskustelua tästä vaihtoehdosta ei ole laajemmin käyty.

Moni vanhempi piti Narvaa huonona vaihtoehtona työssäkäynninkin kannalta. Rämsööstä kuljetaan töihin Vammalaan, Nokialle, Pirkkalaan ja Tampereelle Nokian kautta.

– Jos lapsia lähdettäisiin viemään Narvaan päiväkotiin, lisäajoa tulisi noin 24 kilometriä, Anu Peltoniemi kertoi.

– Sastamalan suuntaan kulkee myös Narvan ja kirkonkylän suunnasta ihmisiä. Heille Ahtialan päiväkoti voisi olla konkreettinen vaihtoehto, kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen Mari Ollinpoika pohti.

ahtiala2

Paikalla keskustelemassa oli kyläläisten lisäksi kunnan edustajia ja viranhaltijoita. Kuva: Katariina Rannaste

 

Uuteen kirjastoon varaa, kylien palveluihin ei?

Keskustelua käytiin laajemminkin kylille elintärkeistä palveluista ja toiminnoista. Epäkohtaa nähtiin Vesilahteen suunnitellun uuden kirjaston ja päiväkodin välillä. Kirjaston rakentamisesta jäisi kunnalle maksettavaa noin miljoona euroa, toinen miljoona tulisi valtiolta avustuksena.

– Kirjastokin on tärkeä asia, mutta kyseessä on miljoonainvestointi. Jonkinlainen vastakkainasettelu tästä syntyy, että mihin rahaa kunnalla loppujen lopuksi on käytettävissä, Anna-Krista Sorvoja kysyi.

– Päiväkoti on Rämsöössä suunnilleen ainoa järjestettävä kunnallinen palvelu. Vesilahtelaisten voi olla vaikea olla Vesilahden puolella, etenkin sivukylilla, jos kunta ei osoita, että kaikista pidetään huolta, kunnanvaltuutettu Harri Penttilä huomautti.

Mari Ollinpoika toi esille, että päiväkodin säilyttäminen olisi tärkeää Vesilahden imagonkin kannalta.

– Vesilahdella on hyvä imago peruspalveluiden järjestäjänä. Mitä vesilahtelaisuudesta jää, jos kaikki omaleimaisuus hävitetään säästämisen myötä? Jossain pitäisi myös näkyä Vesilahden maaseutumaisuus. Jotain näyttöä olla siitä, että Vesilahti on maaseutumainen, kyliään tukeva.

Kunnanvaltuutettu Kristian Lella ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mervi Lumia muistuttivat puheenvuoroissaan, että tasapainottamistoimilla yritetään välttää Vesilahden ajautuminen kriisikunnaksi.

Ahtialan päiväkotiasia on tapetilla seuraavaksi 3. marraskuuta, kun Vesilahden kunnanhallitus käsittelee talousarviota.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?