Oranssitakkisia miehiä nousee autoista Vesilahden Pujerontiellä. Ylämäen metsästysseuran miehet Arto Lepola, Ville Hakkinen ja Pekka Parpola suuntaavat heinittynyttä metsätietä pitkin kohti Muhonkorpea. Näissä metsissä ovat seuran metsämiehet kulkeneet kauan, täyttihän Ylämäen metsästysseura toukokuussa 100 vuotta. Miehet jäävät määrätyin välein passipaikalleen.
Lepola nousee vesakkoista rinnettä, kunnes sopiva paikka löytyy ja ilmoittaa radiopuhelimella, että passiketju on kunnossa. Kauaa emme paikalla ehdi olla, kun Lepolan radiopuhelin välittää tiedon: kaksi hirveä on nähty Nokiniityn alueella.
Tieto saa heti tähystämään tarkasti vastapäistä metsänreunaa. Arto Lepolan katse kiertää Vesilahden Muhonkorven maastoa kouliintuneesti.
Seutu onkin hyväksi havaittu: Mantereessa ammuttiin viime vuonna kolme hirveä.
Ensimmäinen jahtipäivä päättyi tuloksettomana. Kuva: Katariina Rannaste
– Hirville on täällä hyvää risukkoa syödä. Hirvi on jo siirtynyt varvulle, ruohikkoon se ei enää koske, Lepola selittää.
Radiopuhelin kohahtaa taas, ja hirvien määrä tarkentuu kolmeen. Ovat kuulemma tulossa koiran ajamina lujaa kohti.
Lepola nostaa kiväärin tähtäysvalmiuteen. Niin ison eläimen luulisi kuuluvan ja näkyvän jo kaukaa, silti mitään ei tapahdu.
Tovi kuluu hiljaisuudessa. Vain silloin tällöin metsästä kantautuva koiran haukunta paljastaa, että ajo on päällä.
Pusikossa kulkee peura toisensa perään, mutta ei kyllä se, jota varten tänne tultiin.
Lopulta tulee tieto: hirvet ovat painelleet passiketjun editse toisen seuran alueelle ja koiraltakin taisi mennä into hommasta.
Suuntaamme kolmen tunnin jälkeen takaisin metsästysmajalle ja riistavarastolle Pöllövuorentielle. Miehet jatkavat vielä metsälle, mutta Ylämäen metsästysseuran ensimmäinen jahtipäivä päättyy tuloksettomana. Hirvi oli metsästäjiä ovelampi.
– Metsä antaa, jos antaa. Sieltä ei oteta, seuran varapuheenjohtaja Arto Lepola toteaa.
Hirvet olivat kadota kokonaan
Vaikka kaatoa ensimmäisenä jahtiviikonloppuna ei tullutkaan, havaintoja hirvistä kuitenkin tehtiin. Aina tilanne ei ole ollut näinkään hyvä. Seuran pitkäaikainen jäsen Hannu Koski kertoo, että 1950- ja -60-luvuilla hirvikanta oli Vesilahdessa pieni.
Metsästys on Hannu Kosken mukaan muuttunut vuosien myötä metsästäjälle helpommaksi. Kuva: Katariina Rannaste
– Likipitäen kaikki Vesilahden hirvet ammuttiin, kun Helsingin ja Tampereen välinen moottoritie rakennettiin ja hirvet jäivät moottoritien tälle puolelle mottiin. Niiden luontaiset kulkupolut katosivat, eivätkä ne osanneet kulkea tien ali rakennettuja tunneleita pitkin, Koski selvittää.
Hirvikanta kasvoi 80-luvulta lähtien niin, että parhaimmillaan kaatolupa oli jopa yli 20 yksilölle. Tänä vuonna Ylämäen seuralla on kaatolupa kahdeksalle hirvelle, viidelle aikuiselle ja kuudelle vasalle. Aikuisen hirven luvalla saa kaataa kaksi vasaa.
– Viime vuonna oli hyvä hirvikanta, ja laskimme, että niitä jäi hyvin täksikin vuodeksi. Eläimiä metsästetään kestävämmän kehityksen mukaisesti, Arto Lepola kertoo.
Peurakanta lupaa sekin hyvää metsämiehille. Ylämäen seuralla on 130 peuralupaa, ja eläimiä poistetaan valikoiden.
– Toiset sanovat, että peurakanta on taantunut, mutta on alueita, joissa kanta on niin runsas, että peurat osittain haittaavat liikennettä ja viljelyksiä, hän kertoo.
Villisika ei ole tervetullut
Suurpetojakin alueella on. Susia kulkee satunnaisesti, karhuhavaintoja on tehty muutamia ja etenkin ilveskanta on viime vuosina vahvistunut. Hannu Koski arvioi ilveskannan olevan noin 40 yksilöä, vaikka tarkkaa määrää on vaikea laskea.
– Useita yksilöitä alueella joka tapauksessa on. Ilves verottaa etenkin metsäkauriita ja peuranvasoja. Tulevalle kaudelle on myönnetty kolme yhteislupaa ilvekselle.
Viime vuosina etenkin Itä-Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa levinnyttä villisikaa ei miesten tietojen mukaan ole Vesilahdesta tavattu. Lajia ei pidetä tervetulleena.
– Se sikiää nopeasti ja kääntää peruna- tai viljapellot kynnökselle. Peuroista ja supista on riittävästi riesaa.
Ase kannattaa olla valmiina, vaikkei mitään tapahtuisikaan. Kuva: Katariina Rannaste
Metsoa ei ole metsästetty vuosiin
Hannu Koski on ollut seuran jäsen vuodesta 1957 ja toiminut pitkään muun muassa riistanhoitoyhdistyksen hallituksessa. Metsästys on hänen mielestään muuttunut vuosien myötä metsästäjälle helpommaksi. Käytössä ovat radiopuhelimet ja ajokoiralle gps-paikannin. Myös metsäautoteiden määrän lisäännyttyä on kaadettu hirvi aiempaa helpompi saada metsästä pois.
Riistasaaliissa suurin muutos on metsäkanalintujen määrässä.
– Metsäkanalinnut ovat vähentyneet merkittävästi siitä kun olin nuori. Esimerkiksi metsoa ei ole ammuttu vuosiin, Hannu Koski toteaa.
– Yksittäisiä lupia saatetaan antaa koiran kouluttamista varten, mutta itse en ole seuran alueelta ikinä ampunut metsäkanalintua, vuodesta 1967 seurassa mukana ollut Arto Lepola vahvistaa.
Miehet pitävät pienpetoja merkittävimpinä tekijänä metsäkanalintukantojen vähenemisessä. Seurassa olisikin heidän mukaansa pienpetojen pyyntiä tehostettava.
Luonnossa kulkemista ja yhteistyötaitoja
Jäseniä Ylämäen metsästysseurassa on tänä päivänä noin 150. Hirvieläinjahdeissa on mukana noin 70–80 metsästäjää. Monissa Suomen metsästysseuroissa tuttu ilmiö, ukkoutuminen, näkyy Arto Lepolan mukaan myös Ylämäellä.
Nuotiopaikalla kuulee hyviä juttuja. Evästauolla Veikko Markkanen (vas.), Matti Jarva, Hannu Koski ja Valto Lehtelä. Kuva: Katariina Rannaste
Metsästys on Arto Lepolan mukaan oivallinen tapa perehtyä luonnossa liikkumisen saloihin. Samalla oppii tekemään erilaisten ihmisten, kuten maanomistajien, kanssa yhteistyötä. Metsästysoikeus kun liittyy maanomistukseen ja ilman maanomistajien myötävaikutusta ei seuratoiminta olisi mahdollista. Ylämäen seura toimii yli 200 maanomistajan kanssa. Seuran toiminta-alue käsittää 10 000 hehtaaria.
– Toisinaan passissa ollaan talvisissa olosuhteissa. Metsästys myös vie useamman kuukauden ajan viikonloput. Kun seisoo räntäsateessa ja viimassa passissa tunteja, tulee joskus mietittyä homman järkevyyttä. Se kuitenkin unohtuu, kun pääsee nuotion äärelle, saa kupin kahvia ja kuulee mukavaa juttua ja tarinaa. Metsäverinen ei osaa olla metsältä pois, Arto Lepola kuvailee.
Viimeisimmät kommentit