Kaveruus kantaa yrittäjiä

– En olisi uskonut, että jonain päivänä olemme kaikki tässä, Vesilahdessa ja vielä samassa talossa eri alojen yrittäjinä, Anna Lilja toteaa.

Joskus palikat loksahtavat kohdilleen suunnittelematta. Niin kuin nyt vaikka Anu Salmisella, Elina Asikaisella ja Anna Liljalla.

Nuoret vesilahtelaisnaiset ovat yrittäjiä ja lapsuudenystäviä. 27-vuotiaat kaverukset ovat tunteneet toisensa jo päiväkerhosta asti.

Anu Salminen (takana),  Anna Lilja ja Elina Asikainen ovat yrittäjiä ja lapsuudenkavereita.

Anu Salminen (takana), Anna Lilja ja Elina Asikainen ovat yrittäjiä ja lapsuudenkavereita.

Tätä nykyä myös yritystilat ovat samat, kun viimeisimpänä Vesilahden Yrittäjätaloon tuli Anu Salminen. Hänellä on yhtiökumppaninsa Hannele Halmeen kanssa juhlatarvikkeiden verkkokauppa juhlahumua.fi.

Elina Asikainen on toiminut Yrittäjätalossa urheiluhierojana vuodesta 2007, ja Anna Lilja on tehnyt kolme vuotta oman yrityksen nimissä parturi-kampaamoalan töitä.

Naiset jakavat yhteiset sosiaalitilat, ja Elinalta ja Annalta Anu on saanut apua ja rohkaisua yrityksensä alkutaipaleella.

– Vaikka alat ovat erilaiset, he tietävät mitä yrittäjänä käyn läpi, kun he ovat olleet samassa tilanteessa. Kavereina he uskaltavat sanoa suoraankin, että oletko miettinyt asiaa tältä ja tältä kantilta, Anu toteaa.

Anna yhtyy näkemykseen kavereista voimavarana.

– Pidän Anua ja Elinaa työkavereinani, vaikkeivät he sitä varsinaisesti olekaan. Monet kampaajat ovat liiketoimintansa kanssa yksin. Toisilta yrittäjiltä saan vertaistukea. He ymmärtävät paremmin stressin ja yrittämisestä sen toisenkin puolen, hän kuvaa.

– Vaikka teet töitä monta tuntia yksin omissa oloissa, et ole kuitenkaan yksin. On aina kiva tulla kahville tai syömään Annan ja Elinan kanssa ja saada ajatukset pois työasioista, Anu toteaa.

Naiset vakuuttavat, että kahvitauolla saakin monesti makeat naurut. Vitsailu ja lapsuusmuistot piristävät päivää.

– Välillä kahvihuoneesta kuuluu melkoinen naurunremakka, Anu naurahtaa.

– Onneksi minulla ja Elinalla käy asiakkaita, että on joskus pakko mennä pois taukotilasta, Anna vitsailee.

 

Kotiseutu veti puoleensa

Vesilahden Kirkonkylällä kasvaneesta kolmikosta Anu Salminen ja Elina Asikainen suuntasivat peruskoulun jälkeen Lempäälään lukioon ja Anna Lilja Tampereelle Pyynikin ammattilukioon. Parturi-kampaajaksi valmistuneen Liljan tavoin Salmisen ja Asikaisen tie vei Tampereelle, missä Anu opiskeli restonomiksi ja Elina urheiluhierojaksi.

Vielä jokin aika sitten kolmikko ei olisi osannut kuvitella perustavansa omat yrityksensä Vesilahdelle.

– Moni ihmettelee yhä, että miksi sinulla on yritys siellä, pienessä maaseutukunnassa. Mutta kun on Vesilahdelta kotoisin, niin se tuntui luontevalta tulla tänne yrittäjäksi. Täällä on myös vähemmän kilpailua kuin vaikka Lempäälässä tai Tampereella, Anna huomauttaa.

– Minulla oli yläasteella vähän sitä asennetta, että kun pois pääsen, niin takaisin en tule. Perheen perustamisen myötä sitä kummasti tuli toisiin ajatuksiin, Elina toteaa.

Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan, mutta nyt naiset arvelevat pysyvänsä Vesilahdessa. Kolmikosta vain Elina asuu Vesilahdella.

– Nyt en usko, että lähden. Asiakaskuntani on täällä, Elina sanoo.

– On vaikea kuvitella, että perustaisi uuden yrityksen toiselle paikkakunnalle ja ryhtyisi uudestaan luomaan asiakaskuntaa. Tässä vuokra on kuitenkin maltillinen, ja veikkaan, että Lempäälässä se on jo enemmän. Siellä kilpailuakin on jo niin paljon enemmän, Anna arvioi.

Anun yritys ei ole paikkasidonnainen, verkkokauppa vaatii oikeastaan vain kunnon varaston.

– Jos varasto käy pieneksi, sitten on muutto edessä.

Tähänkin ratkaisuehdotus löytyy vierestä:

– Rakennetaan Yrittäjätalon kylkeen varastohalli. Olikos tässä vielä rakennusoikeutta jäljellä, Elina heittää ja naisporukka räjähtää nauruun.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?