Suoriudu joulustressistä täydellisesti

Hupsista, sehän on taas joulu ovella kolkuttamassa. Ajatus yllätti minut jälleen, kuten talvikeli suomalaiset autoilijarukat konsanaan.

Joka vuosi lokakuun paikkeilla mietin, että tänä vuonna teen joulukortit ajoissa. Otan kivan valokuvan ja teetän siitä kortit, kirjoittelen kuoriin osoitteet ja laitan kuoret postiin joulumerkeillä varustettuina. Yhtäkkiä herään kuitenkin siihen, että joulukorttien viimeinen lähetyspäivä on seuraavana päivänä, ja homma auttamattomasti myöhässä. Lopulta kortit jäävät lähettämättä.

Sama juttu lahjojen kanssa. Suunnittelen vaikka mitä käsin näperrettäviä kivoja lahjoja suklaatryffeleistä virkattaviin vauvastetsoneihin, mutta olen valitettavasti yksi niistä, joita näkee viimeisten päivien ostosruuhkissa toppatakki niskassaan hikoilemassa. Tärkeimmät lahjat sentään saan hankittua, mutta ne eivät välttämättä ole saajalle kaikista mieluisimpia, mikäli ne on valittu sillä perusteella, millainen valikoima yhdessä kahdessa kaupassa sattuu aatonaattona olemaan.

Ehkä se on vain myönnettävä, etten ole se jouluihminen millainen haluaisin olla.

Eilen joku linkkasi Facebookissa valokuvan esitysmateriaalista, jossa kerrottiin, että stressaaminen on taito.  Kuvassa annettiin ohjeet siihen, kuinka stressaamisestakin voi suoriutua täydellisesti.

”Mieti mitä kaikkea sinun pitää tehdä tulevien viikkojen aikana. Murehdi samalla menneisyydestä kaikkia asioita, joihin olet tyytymätön. Jätä paljon puolivalmiita asioita viime tippaan. Täydellinen pitää olla. Muista, että olet korvaamaton. Kanna muidenkin puolesta kaikki murheet. Asenne: jaksaminen on loputonta. Arvosi mitataan suoritusten kautta.”

Näillä ohjeilla joulustressistäkin saa loihdittua kunnollisen. Itseään henkisesti ruoskimalla voi siivota kaapit, komerot ja saunan lauteet, valmistaa lahjat sukulaisille ja tuttaville sekä lupautua samaan aikaan kiertäväksi joulupukiksi ja 15 hengen juhlaillallisen tarjoajaksi. Tietysti kaikki tarjottavat itse alusta asti valmistaen.

Ehkäpä joulun aikaankin on hyvä muistaa kohtuus. Jouluaaton juhlavuutta ei lisää loppuunpalanut itkuinen perheenäiti eikä itse tehty porkkanalaatikko maistu paremmalta kuin ”äitien tekemä”, jos tarjoajan ilme on kireä kuin viulunkieli.

Vaikka monessa asiassa tavoittelenkin täydellisyyttä, jostain syystä jouluvalmisteluissa tuo ominaisuuteni ei pääse valloilleen. Poden vain hieman huonoa omaatuntoa lähettämättä jääneistä joulukorteista ja puolivillaisista joululahjoista. Täydellistä ei tarvitse siinä mielessä olla. Pahoittelut tästä kuuluu läheisilleni ja tuttavilleni.

Tärkeintä joulussa on kuitenkin läsnäolo ja lämmin tunnelma. Ja ehkäpä muutama siivu makoisaa kinkkua.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?