LeKi joulutauolle niukan tappion saattelemana

Kisan viimeinen ottelu Mestiksessä ennen 11 päivän joulutaukoa oli Mikkelissä sarjakakkosen Jukurien vieraissa. Läpi pelin muuttunut hallinta johti voittomaalikilpailuun, jossa Jukurit oli parempi toistamiseen tällä kaudella maalein 4-3 (1-1, 2-1, 0-1, 0-0, 1-0). Kisa pääsee huilille pää pystyssä ja ylimääräisen kinkunsiivun ansainneena, sillä sarjan kahdelta kärkijoukkueelta saldona oli neljä pistettä.

Kokoonpanon muutokset olivat pysyneet vähissä, sillä vanhan kliseen mukaan voittavaa ei kannata vaihtaa. Sairastumisesta parantunut Matias Simontaival korvasi Jonatan Tanuksen kakkosessa, lainamiehet eli Teddy Da Costa, Juuso Rämö, Atte Susi ja Tomi Iso-Mustajärvi jatkoivat kaikki Kisa-paidassa.

LeKi lähti otteluun terävällä luistimella ja itseluottamusvarastot tappiin täyttyinä eilisestä KooKoo-voitosta. Se myös näkyi ja ennakko-odotuksista poiketen Kisa oli hallitsevampi osapuoli avauserässä. Karvauspeli tuotti Jukureille vaikeuksia pelin avaamisen kanssa, kun puolestaan lempääläisten kultakypäräksi noussut Jimi Santala maestroi vierailijan avauspelaamista.

Jukuri-maalilla Tadeas Galansky sai jo alussa venyä upeaan tuplatorjuntaan, kun hän pysäytti ensin Jimi Kurosen taustanousun ja heti perään Markus Jokisen riparit. LeKi sai avausmaalinsa, kun ylivoimaviisikko onnistui. Jokinen kisutteli Jukuri-pakin itseensä ja upea neliön halkova lävistäjäsyöttö tavoitti Da Costan takatolpalta, mistä tulinen one-timer livahti maaliin kymmenennellä minuutilla.

– Meille oli tärkeää hyvä peliin lähtö ja saimmekin oman pelimme kulkemaan. Eilinen antoi virtaa ja uskoa, luistimemme liikkui mallikkaasti, kokosi avauserän kultakypärä Santala Elisan Mestis-TV:lle.

– Me hieman häkellyimme, kun pääsimme niin hyvin peliin mukaan, sillä lähdimme puolustamaan, ihmetteli Jukurien vaisua alkua Kisa-koutsi Juha Juujärvi.

Jukurien näkyvin hahmo oli ex-LeKi Nestori Lähde, joka tuttuun tyyliinsä rouhi vahvasti hyökkäyspäässä. Hän tuhri ensin läpiajon, mutta hankki pian Aleksi Luhtalammelle jäähyn. Molempien ylivoima oli tehokasta, Oula Palve tasoitti pelin komealla rannelaukausella suoraan yläpesään eikä jättänyt Kisan maalilla olleelle Aaro Peltoselle saumoja torjuntaan.

Kisa sai vielä mahdollisuuden osua toistamiseen ylivoimalla ja pakkopeli olikin saatu kuntoon. Paine oli vaarallinen ja ylivoima pyöri, mutta Toni Kallelan siniviivavetoa lähemmäksi ei Kisa päässyt tasapäisen erän lopuksi.

Toinen erä aloitettiin tasavajaalla, josta siirryttiin Jukurien ylivoimalla, jonka aikana kiekko kilahti tolppaan. Se oli esimakua tulevasta, sillä toisessa erässä voimasuhteet muuttuivat täysin: LeKi vikisi pelkääjän paikalla sarvipäiden ohjastaessa zambonia.

Toisen erän kirous jatkui, kun Jukurit meni vajaassa kahdessa minuutissa 3-1 johtoon. Puolustaja Santeri Lukka pohjusti ensimmäisen hienolla alueelle murtautumisellaan ja hänen poikkisyöttönsä meni kolmen pelaajan läpi ja löysi takatolpalle unohdetun Timo Hiltusen lavan, jonka oli helppo nauttia tyhjään maaliin. Alle kaksi minuuttia siitä Peltonen hörppäsi Jaakko Turtiaisen jäänuoliaisen, arviointivirheen seurauksena tolpan ja patjan väliin jäi tarvittava aukko.

— Vastustaja tuli kovalla rytmillä toiseen erään, tällä kertaa maalit tulivat huonosta puolustamisesta, Juujärvi näki erän.

Kisa ei saanut omaa hyökkäyspeliään edelliserän tasolle ja Galanskyn työt jäivät vähäisiksi. Omassa päässä taisteluasenne oli kohdallaan, josta esimerkkinä puolen tusinaa blokkia, uhrautuvimpana Luhtalammen kaksi hanuri-torjuntaa.

Yhdestä lahjamaalista huolimatta Peltonen piti Kisa-laivaa reitillä. Hän torjui yhden alivoiman aikana niin Lukan, Hiltusen kuin Anthony Guttiginkin paikat. 14 koppia antoivat sauman tulla vielä lähietäisyydelle ja sauman saatuaan Kisa myös maalasi.

Erän ainokaisessa todellisessa maalipaikassa Da Costa oli jätetty yksi maalille, jonne Jokinen ja Kallela kiekon pelasivatkin. Illan toisensa Da Costa viimeisteli jäätävällä tarkkuudella ja toi Kisan maalin päähän kuin varkain.

Jokainen erä poikkesi rajusti toisistaan, kolmanteen Kisa tuli voimia kavennuksesta saaneena ärhäkäästi peliin mukaan. Molemmat aloittivat pelin extra-tarkkuudella eikä loistavia maalipaikkoja syntynyt. Paremmat paikat tulivat Kisalle, mutta Galansky ei joutunut vielä venymään parhaimpaansa Patrik Laineen ja Miro Hovisen vetojen edessä.

LeKi punnersi tasoituksen Santalan loistavan viivapelin kautta. Hän tanssi kiekon kanssa siniviivalla ja odotti maskin kohdalleen, jonka jälkeen Galansky oli yllätetty. Nico Lehto sai LeKi-uransa avauspisteen ja Simontaival pääsi myös tehojen makuun.

– Kolmas erä oli kokonaisuudessaan meidän parhaamme tänään. Saimme hienon palkinnon tasoihin nousun muodossa, summasi Juujärvi.

Tasatilanteessa molemmille tarjottiin täyttä pistepottia. Palve pääsi vastakkain Peltosen kanssa, mutta vahti piti länginsä tiukasti kiinni. LeKin paikat tulivat viimeisen minuutin ylivoiman aikana, jolloin Galansky piti mikkeliläiset pelissä mukana. LeKi otti aikalisän ja vyörytti Jukuri-päässä: Jokinen sai kaksi loistopaikkaa neliön keskeltä ja Kallela laukoi suoraa syötöstä sivuverkkoon. Sen lähemmäs ei varsinaisella peliajalla päästy ratkaisua.

– Täytyy hieman tukistaa pelaajia, kun aikalisän jälkeen tuoret miehet pääsevät ylivoimalle ja saavat tuollaisia paikkoja ratkaista peli, harmitteli valmentaja lopun tuhlailua.

LeKi pääsi aloittamaan jatkoajan neljällä kolmea vastaan muttei saanut muutaman kymmenen sekunnin ylivoimansa aikana kunnon paikkoja. Lähimmäs pääsi Juuso Akkanen, mutta tarkka lyöntilaukaus osui maalin ristikkoon ja kimposi Peltosen syliin.

Voittomaalikisassa kaksi Jukurien pelaajaa onnistui maalinteossa LeKin yhtä vastaan. Ensimmäisenä ollut Da Costa epäonnistui, mutta kotijoukkueen Riku Pitkänen – joka ratkaisi joukkueiden viime rankkarikisan – onnistui komeasti. LeKin Laine ja Jukurien Hiltunen sortuivat liikaan näppäryyteen. Kallela vei pelin jännäksi ranarimaalillaan, mutta viimeisenä laukonut Palve katkaisi pelin ja joukkueet pääsivät joulutauolle. Molemmat olivat pisteiden maku suupielissä, Jukurit kahden ja LeKi yhden rikkaampana.

Uusille pelaajille Juujärvi jakoi tunnustusta:

– Maanantaina tuli neljä uutta kaveria, tulivat todella hyvin sisään peliin. Nyt meidän oma ytimemme alkaa löytyä ja pystymme pärjäämään kokoonpanon liikkuvuuden kanssa.

– Joulupukilta toivoisin joukkueelle tervettä kevättä sekä nuorille onnistumisia maalien muodossa. Nuorissa on kuitenkin tulevaisuus, päätti Juujärvi LeKin syyskauden, joka oikeuttaa seitsemänteen sijaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?