Laulun tekeminen on keskustelua sisimpänsä kanssa

Pekka Murron pajahuone. Täällä syntyy musiikkia omaan ja muiden käyttöön.

Pekka Murron pajahuone. Täällä syntyy musiikkia omaan ja muiden käyttöön.

Vesilahtelainen Pekka Murto jätti it-alan ja ryhtyi lauluntekijäksi. – Otin aikalisän ja kuuntelin itseäni. Mietin, mitä oikeasti haluan elämässäni tehdä.Päätin, että teen  musiikkia.

Omakotitalon päädyssä on huone, jota Pekka Murto nimittää pajaksi. Lauluntekijän pajan yhdellä seinällä on rivi kitaroita ja toisella puolella työpöytä, jonka päällä on kannettava tietokone, äänikortti, näyttö ja kosketinsoitin. Äänityspiste löytyy huoneen perältä.
– Ensin soitan ja laulan kappaleen pohjan tahtiin. Sen jälkeen alan pikku hiljaa rakennella kappaletta eteenpäin, Pekka Murto kertoo.
Pekka Murto on tehnyt musiikkia pitkään.  Kitaraa hän opetteli soittamaan varhaisteininä isoveljen opastuksella.
Yläasteella kiinnostuksen kohteena olivat metalliyhtyeet, kuten King Diamond ja Manowar. Samoihin aikoihin syttyi kiinnostus omien kappaleiden tekemisestä.
– Löysin musiikista oman sisäisen maailman. Parhaimmillaan laulujen tekeminen ja soittaminen onkin keskustelua oman sisimmän kanssa.
Parikymppisenä Murto kiinnostui Nirvanan ja Offspringin kaltaisesta helposti lähestyttävästä, aggressiivisesta ja tarttuvasta musiikista. Sen jälkeen oli suomalaisen musiikin, Eppujen, Hectorin ja J. Karjalaisen vuoro.
Kolmenkympin jälkeen häntä on puhutellut roots-henkinen musiikki aina Johnny Cashista ja Neil Youngista vanhempiin kotimaisiin iskelmiin ja laulelmiin.
– Kaikki kuultu ja koettu vaikuttaa siihen, millaisia lauluja syntyy, Murto sanoo.
Pekka Murron aikuisikää ovat yli vuosikymmenen leimanneet kroonistuneet tuki- ja liikuntaelinten kivut.
– Selkä on heikko kohta. 2001 leikattiin alin välilevy ja parantuminen kesti pitkään. Puoli vuotta olin sairaslomalla ja päälle vielä kuntoutukset. Kivut kestivät vielä kauan sen jälkeen.
Vuosien mittaan olo parani kunnes 2011 vaiva uusiutui pari nikamaväliä ylempänä.
– En antanut enää leikata, vaan olin sairaslomalla ja kuntoutuksessa. Aikaa myöten kivut helpottivat. Kokemus vaikutti minuun ja musiikkin alkoi tulla hengellistä puolta mukaan.

Musiikki on aina kulkenut rinnalla Sastaman Mouhijärveltä kotoisin olevan Pekka Murron elämässä.  Ammatikseen hän toimi aiemmin it-alalla.
Murto opiskeli insinööritutkinnon Valkeakoskella AMK:ssa vuosituhannen vaihteessa, oli Kiillolla harjoittelemassa ja teki lopputyön Nokialla Hatanpäällä.
– Sieltä löytyi myös vakituinen työpaikka 2000 lähtien ja aina 2012 saakka, jolloin ulkoistuksen myötä päädyin Tiedolle.
Syksyllä 2013 edessä oli irtisanominen yt-neuvottelujen jälkeen.
– Väki on siellä vähentynyt paljon, tuttuja on lähtenyt, Murto miettii.
–Vuosi vuodelta ilmapiiri niin it-alalla kuin muussa teollisuudessa on muuttunut kovemmaksi.
Kylmään ilmapiiriin työlääntynyt Murto lähti etsimään uutta elämänratkaisua.
Hän otti aikalisän ja osallistui Ikaalisten lauluntekijä-valmennukseen.
Valmennus kesti kahdeksan kuukautta ja tarjosi mahdollisuuden tutustua samalla tavalla ajatteleviin ihmisiin.
– Tykkäsin kovasti. Oli aikaa ajatella, mitä oikeasti haluan tehdä. Lisäksi sain valmennuksesta hyvän kontaktiverkon, Pekka Murto kertoo.
Nyt musiikista on pikku hiljaa rakentumassa uusi ura.
Pekka Murto tekee lauluja myös muiden käyttöön, esimerkiksi Ikaalisten ajalta tutuille pop-iskelmäpuolen artisteille Tanja Vähäsarjalle ja Tytti Koivuselle.
– Uutena tuttavuutena neljä kappaletta on menossa myös pirkanmaalaiselle Harhatuli-suomirock yhtyeelle, ensin keikkakäyttöön ja myöhemmin mahdollisesti heidän toiselle levylleen.
Lisäksi Pekka Murto tekee aktiivisesti lauluja yhdessä muiden kanssa co-write hengessä itselle ja muille tarjottavaksi.
– Ikaalisten ajoilta Tommi Mäki on jäänyt hyväksi lauluntekijäkumppaniksi ja uusina tuttavuuksina laulunteko yhteistyössä ovat mm. Vesilahden seurakunnasta tuttu Anneli Kesola sekä Harhatuli-yhtyeen Henri Ruostila.
Teksintekijän Murto arvelee periytyneen isän puolelta. Hänen isänsä Aulis Murto on kirjoittanut kirjoja, runoja ja laulutekstejä. Musikaalisuus on tullut äidin suvun puolelta, mistä löytyy niin kanttoreita kuin musiikin opettajia.
Murto sanoo musiikin teorian opiskelun kohdallaan jääneen vähemmälle ja hän pitääkin itseään enemmän luonnonlapsena musiikin suhteen.

– Lauluissani voi kuulla vaikutteita niin suomalaisesta perinteisestä iskelmästä ja kansanlauluista kuin amerikkalaisesta juurevasta rockista ja gospelista, Pekka Murto sanoo.

– Lauluissani voi kuulla vaikutteita niin suomalaisesta perinteisestä iskelmästä ja kansanlauluista kuin amerikkalaisesta juurevasta rockista ja gospelista, Pekka Murto sanoo.

Vuosien mittaan  Pekka Murto on soitellut erilaisissa kokoonpanoissa. Vesilahdessa hän vaikutti nuorisoseuran yhteydessä toimivassa cover-bändissä.
– Coverien soittaminen ei kuitenkaan ole minun juttuni. En tunne sitä omakseni.
– Soittelin omia laulujani yhden keikan jälkeen, ne kiinnostivat porukkaa, mikä johti VJB-nimisen bändin perustamiseen. Se on sellaisessa moodissa, että kokoonnumme aika ajoin ja soittelemme seurakunnan hyväntekeväisyysjutuissa.
Pekka Murto on tehnyt musiikkia laajalla skaalalla. Yhdessä Juuso Lähdekorven kanssa hän teki musiikit Rämsöön kesäteatterin Tuhkimo-näytelmään. Parhaillaan työn alla on Elinan surma.
– Se on mielenkiintoinen aihepiiri, jonka tunnen kokolailla omakseni. Olen tehnyt jo kaksi kappaletta ja taustamusiikki on mietinnässä.
Pekka Murto on tehnyt lauluja niin erityislasten pikkujouluihin kuin omille nelikymppisilleen.
– Lastenlaulu oli sellainen huoleton ja yksinkertainen kappale, mitä lapset voivat laulaa. On hyvä tehdä biisejä, kun on jokin tavoite.

Jokut kappaleet syntyvät helposti, toiset vaativat enemmän puserrusta. Välillä Murto tallentaa ideoita kännykkään ja jatkaa niiden työstämistä studiossaan.
– On niin paljon tapoja tehdä kappaleita. Joskus laulu tulee kun tekee, joskus tulee kun ei tee.
Lauluntekijä säveltää musiikkia aina ensin itselleen.
– Kappaleessa on aina jotain omaa mukana. Jos kappale koskettaa itseä, se voi koskettaa myös muita. Tuuli ja lintu on minulle hyvin omakohtainen kappale, siinä on kohtia, jotka menevät syvälle.
Murrolta on tulossa lisää omaa laulumusiikkia ensin kappaleen ja myöhemmin albumin muodossa.
– Mietin vielä teenkö levyn teema vai tyyli edellä. Se on selvää, että olen sanoittaja ja se, mitä sanon, on tärkein asia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?