Neljännesvuosisata Hakkarin 24 tunnin viestihiihtoja

Hakkarin 24 tunnin viestihiihto hiihdettiin 16.–17. tammikuuta 25. kerran. Viestin järjesti Lempäälän Kisa ry:n kuntojaosto. Latumestarina toimi Raimo Urvanta.

Viesti hiihdettiin siniseltä kopilta reittiä ensin sillan alta suoraan takalenkille, josta palattiin sitten sillan päältä niin, että vesitorninmäki oikaistiin alakautta ja palattiin siniselle kopille. Kierros oli noin 2,4 kilometriä.

Vain yksi viimeksi eli tammikuussa 2014 osallistuneista joukkueista oli nyt pois. Lempäälän Kisan hiihtokoulu ei ollut yhteensattumien vuoksi saanut joukkuetta kokoon.

Uusia joukkueita oli mukana peräti 11. Niistä turkulainen Suvituuli Tiimi, Tampereen maratonklubin ns. ykkösjoukkue, Team Meikäläiset, Team Ahma ja LAA-tytöt, Lions Club Lempäälä ja Yhteiseloa Moisiossa ovat olleet aiemmin viestissä mukana, mutta eivät vuonna 2014. B-rapun Sauvojat, Teiskon Urheilijoiden Ski Team, Tampere Trail Running ja Eeron maratonklubi olivat uusia tuttavuuksia.

– Viestiin osallistui kaksikymmentäkaksi joukkuetta, mitä voidaan pitää hyvänä määränä, kun otetaan huomioon tavallisten hiihdon harrastajien kauden aloittamista viivästyttänyt toistuva pakkasten ja vesisuojien vuorottelu sekä hiihtopäivään asti kestänyt luonnonlumipula, sanoo Jorma Kunnas Lempäälän Kisan kuntojaostosta.

Koska luonnonlunta ei ollut riittävästi urheilukentän reittiin, Hakkarin marras-joulukuista tykkilumilatua jatkettiin viipalekoulun ja sinisen kopin välille. Viestin aloituspäivänä sovittiin yöllisen lumisateen perusteella otettavaksi käyttöön myös valaistu ns. takalenkki.

Hiihtäjiä oli 329. Joukkueiden määrän ennätys on 28 vuodelta 2006 ja hiihtäjien ennätysmäärä 507 vuodelta 2006. Joukkueissa oli keskimäärin 15–16 hiihtäjää.

Viestin kierroslukuennätys 3 582 on vuodelta 2006 ja siitä laskettu kilometrimääräennätys 8 955 kilometriä. Ennätykset eivät olleet uhattuna, kun osaksi vesisateessa, osaksi tuntuvassa tuulessa ja osaksi jäätynyttä reittiä varoen 25. viestihiihdossa hiihdettiin 2 837 kierrosta eli kilometreiksi muutettuna 6 894 kilometriä.

Viestihiihdon 25:nnen juhlakerran tulosten julkistamisen yhteydessä muistettiin viestin 1980-luvulta Matti Sinisaloa ja Hannu Turkkista, jotka 19890-luvulla vaikuttivat Lempäälän Kisa ry:n hiihtojaostossa.

 

Tulokset

1) Suvituuli Tiimi 161 kierr./ 391 km, 2) Team Madshus 161/391, 3) Ocean’s Fourteen 156/379, 4) Tampereen maratonk./hiihtoklubi 147/357, 5) B-rapun Sauvojat 146/355, 6) Sääksjärventien asukasyhdistys ry 145/352, 7) Teiskon Urheilijat/Ski Team 144/350, 8) Tampere Trail Running 139/338, 9) Team Meikäläiset 135/328, 10) Team Ahma ja LAA-tytöt 133/323, 11) Eeron maratonklubi 131/318, 12) Lions Club Lempäälä 125/304, 13) 24H-Kiitäjät 124/301, 14) Avantouimarit 121/294, 14) Tarpian Suunta ry 121/294, 16) Tampereen maratonk./hiihtokoulu 119/289, 17) Lempäälän Rotaryklubi 112/272, 18) Urheilun ammattilaiset 110/267, 18) Yhteiseloa Moisiossa 110/267,20) AAC-Haurala 106/258, 21) Pakkaus Piippo 102/248, 22) Mattilan kyläyhdistys 89/216.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?