Kuljetuksenohjausta valmistellaan vammaisten kuljetuspalveluissa

Tampereen Logistiikan ja Tampereen Aluetaksin edustajat ovat esitelleet Lempäälän sosiaali- ja terveyslautakunnalle vammaispalvelun kuljetuksenohjaustoimintamallejaan.

Toimintamallissa asiakas, jolle on myönnetty kuljetuspalvelu, tilaa taksin aina samasta numerosta tai sähköpostista. Kuljetuksenohjaaja yhdistelee asiakkaiden matkoja tilanteissa, joissa se on tarkoituksenmukaista.

Kuljetuksenohjaaja tuottaa matkoista reaaliaikaista raporttia kunnalle. Asiakkaiden matkojen yhdistelyn seurauksena kunnan kuljetuspalvelukustannukset vähenevät ja matkojen käytön seuranta tehostuu.

Nykyisen Lempäälässä käytössä olevan toimintamallin mukaan asiakas, jolle kuljetuspalvelu on myönnetty, voi tilata kuljetuksen Lempäälän taksiautoilijoilta. Taksin kuljettaja tekee asiakkaan taksikorttiin merkinnän käytetystä matkasta. Nykyinen toimintamalli sisältää lautakunnan mukaan puutteita palvelun raportoinnissa ja kustannusten hallinnassa.

Kunnassa on selvitetty mahdollisuutta liittyä kuljetustenohjausmalliin, jossa asiakkaiden matkatilauksia ohjataan ja yhdistetään keskitetysti

Alustavien kustannuslaskelmien perusteella kuljetustenohjaustoimintamalliin siirtyminen vähentäisi Lempäälän kuljetuspalveluiden kustannuksia 30 000–70 000 euroa vuodessa.

Asiakkaalle voitaisiin erityistapauksissa myöntää yksinkulkuoikeus ja mahdollisuus omakuljettajaan.

Lähiseudulla kuljetustenohjaus- ja yhdistelypalvelua tarjoavat Tampereen Logistiikka ja Aluetaksi. Molemmat ovat ilmaisseet kiinnostuksensa ottaa Lempäälän kunnan kuljetustenohjaus hoitaakseen.

Tampereen Logistiikan kuljetuksenohjauspalvelun tilaajina ovat tällä hetkellä Vesilahti, Pirkkala, Nokia, Ylöjärvi, Kangasala, Orivesi ja Punkalaidun. Aluetaksi hoitaa Kelan tukemien asiakas- ja potilaskuljetusten yhdistelyn. Tampereen Logistiikka ostaa Tampereen aluetaksilta yhdistelypalvelua iltaisin ja viikonloppuisin.

Mikäli Lempäälä uuteen kuljetuksenohjaustoimintamalliin siirtyy, toiminta alkaisi huhtikuussa 2015.

Yksi kommentti

  1. Jan Åhman

    30 000–70 000 euroa vuodessa lienee jotain samaa luokkaa minkä Lempäälä tulee menettämään taksi-autoilijoilta saamatta jäävissä verotuloissa, kun matkojen yhdistelykeskus antaa paluukyydit esim Tampereelta kaupunkilaisille takseille. Muutoinkin toki kyydit vähenevät kun yhdistellään.

    Lempäälä on niin hyvällä paikalla, kun keskeltä kylää menee junarata. Niillä kulkemiseen kun siirrettäisiin halukkaiden taksikyytirahoja, jonkun myönnettävän tuen muodossa, eläkeläislippu esim on tosi halpa. Vielä kaiken päälle palveluliikenne pitäisi palvella kaikkia vammaisia, niin kuljetuskustannuksiin tulisi säästöjä,

    Säästää pitää toki, mutta pitäisi löytää oikeasti kuntataloudelle vaikutusta tuovia kohteita.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?