Laasonportin lähiökylä kaipaa bussikyytiä

Nettiadressi vaatii Laasonportin joukkoliikennettä kuntoon. Tällä hetkellä mikään bussi ei kulje suoraan Laasonportin asuinalueelle.

Lastusten bussilinja kulkee Ahtialan kylän kautta Lastusiin. Valkeakoskentietä kulkevat satunnaiset vuorot Valkeakosken ja Lempäälän välillä. Lähin bussilinja 50:n pysäkki on keskustassa, muutaman kilometrin päässä Laasonportista.

Laasonportin asutusalueella ja sen lähipiirissä asuu yli 400 ihmistä. Alueella on paljon perheitä, joiden koulu-ikäiset lapset tarvitsevat päivittäistä joukkoliikennettä.

Adressin on luonut kokoomuksen kunnanvaltuutettu Jaakko Hautamäki. Hän muistuttaa, että liikenteen järjestelyistä päättää seudullinen joukkoliikenelautakunta. Perussuomalaisten Veijo Niemi on lautakunnassa Lempäälän edustajana.

Aiheen tiimoilta on luvassa myös valtuusto- ja kuntalaisaloitteet.

Lukiobussin kääntöpaikka Laasonporttiin?

Lempäälän lukio valmistuu nykyisen Tredun yhteyteen vuonna 2017. Tavoitteena on, että säännöllinen joukkoliikenne ulottuu lukiolle asti.

Laasonportin alue sijaitsee noin kilometrin etäisyydellä uudelta lukiolta. Adressissa ehdotetaan, että lukion sijaan bussin kääntöpaikka sijaitsisi Laasonportin alueen läheisyydessä.

– Koululaisten kulkeminen Hakkariin helpottuisi. Uuden lukion piha-alue parkkipaikkoineen on jo valmiiksi ahdas ja vaatii tarkkaa suunnitelua, jotta työntekijöiden sekä opiskelijoiden parkkipaikat saadaan tontille mahtumaan. Bussiliikenteelle olisi siis etsittävä turvallisempi kääntöpaikka, sanoo Hautamäki.

Laasonportti edustaa nykyaikaista kylää, joka on kaavoitettu erilleen nauhataajamasta.

– Alue on rakentunut useassa vaiheessa viimeisen kymmenen vuoden kuluessa siten, että tälläkin hetkellä on uuden osan tontteja myynnissä. Seuraavien vuosien aikana alue on kokonaan rakennettu.

Itse Hautamäki nimittää Laasonporttia lähiökyläksi.

– Laasonportissa toimii myös Facebook-ryhmiä ja -kirpputori sekä lasten koulukuljetuksia varten toteutettu kimppakuljetusryhmä. Olemme myös olleet aktiivisia muun muassa leikkikentän ja peliareenan saamiseksi alueelle.

Jaakko Hautamäki viittoo bussia Valkeakoskentien varressa. Pysäkiltä on Laasonportin alueelle matkaa kolmisen sataa metriä.

Jaakko Hautamäki viittoo bussia Valkeakoskentien varressa. Pysäkiltä on Laasonportin alueelle matkaa kolmisen sataa metriä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?