Lempäälässä vaalittu runoa jo 15 vuotta

Lempäälän perinteinen runomaraton järjestetään 18. huhtikuuta. Juhlavuoden otsikkona on Vaali runoa!

Tapahtuman suojelijaksi ja päävieraaksi saapuu runoilija, kirjailija Claes Andersson. Hän esittää runojaan ja kertoo siitä, miten runon maailma on sekä henkilökohtainen että yhteinen. Anderssonilta on julkaistu parikymmentä runokokoelmaa, joista viimeisin Syksyni sumuissa rakastan sinua on vuodelta 2013.

Runomaratonilla runoa vaalii myös albanialaistaustainen runoilija Silvana Berki, jonka ensimmäinen suomenkielinen kokoelma Kun taivas aivastaa julkaistiin viime syksynä.

Koko päivän kestävässä tapahtumassa Lempäälän työväentalon lavalle nousee myös entinen kansanedustaja ja radio- ja tv-toimittaja Pertti Salovaara, joka on ryhtynyt runolle. Salovaaralta ilmestyi viime vuonna rohkean omakohtainen kokoelma Vastustaa, joka luotaa mielen syvyyksiin.

Lausunnan kuningatar ja grand old lady Eeva Petäkoski on odotettu ja toivottu esiintyjä runomaratonilla. Juhlavuoden kunniaksi lempääläislausujalta kuullaan ainakin Pielisen balladi. Lausuntaa tarjoilevat myös ennakkoluuloton Rutistus-runoryhmä Tampereelta ja Valkeakoski-opiston lausuntaryhmä Riimi.

Lempääläiskirjailija Kirsti Kuronen lukee otteita tuoreesta runoromaanistaan Paha puuska. Myös Pirkan opiston Lempäälän kirjoittajapiiriläiset esittävät omaa tuotantoaan otsikolla Minun elämäni. Musiikkia tapahtumaan tuo trubaduuri Arto J. Heinämäki.

Tilaisuuden alussa julkistetaan runomaratonin ja järjestävän yhdistyksen toiminnasta kertova historiikki, jonka on kirjoittanut Riitta Mäkinen. Viime vuonna ilmestyneitä runokirjoja vinkkaa yleisölle kirjastonhoitaja Sari Musakka.

– Ja tietenkin myös yleisö pääsee osallistumaan: suosittu runobingo haastaa mukaan runontekoon, ja vapaa lava -tuokiot ovat avoimia kaikille, kertoo Heikki Hult, joka juontaa tapahtuman yhdessä Kirsti Kurosen kanssa.

Runomaratonille on vapaa pääsy. Kahvituksesta huolehtivat Vesilahden yläasteen oppilaat, ja uutuutena on luvassa runomakkaraa.

Runomaratonin järjestää Lempäälän Runo ja Sanataide ry, jonka puheenjohtajana toimii Heikki Hult, sihteerinä Sari Musakka, varapuheenjohtajana Kirsti Kuronen ja rahastonhoitajana Ilkka Mäkinen. Hallitukseen kuuluvat lisäksi Tanja Hällstén-Huuki ja Jyrki Toivonen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?