Juniorisalibandyllä vaiherikas kausi

Lempäälän Kisan nimissä pelasi kolme poikajoukkuetta sarjassa salibandya. Kuvassa nuorin ikäluokka eli 2002-syntyneitten tiimi.

Lempäälän Kisan nimissä pelasi kolme poikajoukkuetta sarjassa salibandya. Kuvassa nuorin ikäluokka eli 2002-syntyneitten tiimi.

Salibandy on laji, jonka vetovoima kasvaa kaiken aikaa. Matala aloituskynnys houkuttelee lapsia ja nuoria kokeilemaan lajia, näistä ilahduttavan moni jää niin sanotusti koukkuun ja jatkaa lajin parissa kilpamielessäkin.
Lempäälän Kisan lipun alla säbää pelasi kolme sarjajoukkuetta sekä lisänä tyttö- ja poikatiimit, jotka eivät sarjatoimintaan osallistuneet.
– Lempäälässä on edelleen paljon kiinnostusta lajia kohtaan ja pelaajia olisi tulossa LeKiin useaan ikäluokkaan, varsinkin nuorempiin. Onneksi saatiin tyttö- ja poikasäbäryhmät hieman helpottamaan tilannetta. Ikävä toistaa samaa asiaa vuodesta toiseen, mutta valmentajien ja tilojen puute jarruttaa toiminnan laajentamista edelleen. Jotain valoa saattaa olla tunnelin päässä tiedossa lähiaikoina, mutta varsinkin valmentamisesta kiinnostuneita kaivataan lajin pariin, muuten jää joukkueet ja ryhmät perustamatta ja moni lapsi ja nuori ilman mielekästä harrastusta, sanoo LeKin säbä-moottori Jeremy Kurvinen.
Varttunein ikäluokka oli vuonna 2000 syntyneitten joukkue, joka sijoittui mainiosti kolmanneksi alueellisessa kilpasarjassa, mikä tiesi jatkopelejä ylialueellisessa jatkosarjassa. LeKi nappasi voiton jatkosarjasta, josta tie vei Eliitti-sarjan karsintaan Tampereen mahtiseura Classicia vastaan.
– Classicille hävisimme selvästi, joten tavoitteemme Eliitti-sarjaan pääsystä kariutui. Kaiken kaikkiaan valmennus on tosi tyytyväinen nuorten miesten kehitykseen. Kauteen mahtui monta hienoa hetkeä, kuten muutamaan kutsuturnaukseen osallistumiset ja niissä pärjääminen, tiivisti LeKi-00-joukkueen kauden yhteen valmentaja Tommi Vuori.
Vuotta nuorempien sakki eli 2001 syntyneet, selvittivät tiensä Eliittisarjaan, jossa se päätyi viidenneksi toiseksi parhaana pirkanmaalaisseurana.
– Joukkue on kehittynyt huimin askelin. Pojat ovat olleet sitoutuneita treenaamiseen. Osallistuimme muutamiin turnauksiinkin, niistä saimme kultaa ja pronssia, iloitsi Jeremy Kurvinen omiensa edistymistä.
Nuorin sarjaryhmä on vuonna 2002 synyteet, jotka sijoittuivat Sisä-Suomen kilpasarjassa toiseksi.
– LeKi-02:n kausi meni oikein mukavasti, uusia pelaajia tuli mukaan useita ja pelitapahtumia järjestettiin kauden aikana runsaasti, kiitti puolestaan omiaan valmentaja Jari Jokirinne.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?