Metsästäjillä Sääksjärven metsäautoteillä siivoustalkoot

Talkoolaisia oli yhteensä yhdeksän henkeä, ja käytössä oli viisi peräkärryä, joilla jätettä ajettiin siirtolavalle.

Talkoolaisia oli yhteensä yhdeksän henkeä, ja käytössä oli viisi peräkärryä, joilla jätettä ajettiin siirtolavalle.

Lempäälän Metsästäjät ry siivosi lauantaiaamupäivän 16. toukokuuta mittaan Lempäälän Sääksjärven alueen metsäautoteiden reunoja. Kaatopaikkajätettä kertyi sekajätteenä yksi iso siirtolavallinen. Lisäksi erikseen kertyi puoli siirtolavallista eriteltyä jätettä, joka kasattiin poissiirtämistä varten Sääksjärven sähkölinjan alle.

Sekajätteestä suuri osa oli kodin kalustoa eli sohvia ja kaappeja sekä vastaavaa. Eritelty jäte on muun muassa metallisia kodinkoneita, jääkaappeja, mikroja, akvaariolasia ja renkaita.

– Lähinnä jätteessä oli kyse kotitaloudessa käytettävistä tavaroista, mutta joukossa oli myös sellaisia johtokasoja, että on todennäköistä että joku on yritystoimintana purkanut jotakin isompaa ja toimittanut purkujätteet metsään. Meillä on näistä johdoista valokuvia, jotka pyydän seuramme jäsentä Kari Tanneria toimittamaan poliisille, sanoo Lempäälän Metsästäjät ry:n puheenjohtaja Kari Kurkioja.

– Haimme Rajajärven läheisyydessä olevan ison jätekasan pois. Myös Rajajärventien laidat ja Rajajärventien poikkitiet on aika hyvin siivottu. Myös sähkölinjan ja Houkkalammintien väli Houkkalammintie mukaan lukien on läpikäyty.

Sääksjärven metsäautoteiden varret keräävät vuosi toisensa jälkeen monenmoista rojua.

Sääksjärven metsäautoteiden varret keräävät vuosi toisensa jälkeen monenmoista rojua.

Talkoolaisia oli yhteensä yhdeksän henkeä, ja käytössä oli viisi peräkärryä, joilla jätettä ajettiin siirtolavalle. Talkoot toteutettiin yhteistyössä Moisin Kaivimen ja Lempäälän kunnan kanssa.

Maastosta löytyi iso kasa sähköjohtojen kuoria.

– Toimme osan niistä pois, mutta sinne jäi edelleen iso määrä tavaraa. Johtokasan saisi pois lavaan yhdistetyllä kouralla. Nyt niitä olisi vaikea nostaa ja repiä käsin maasta.

Metsäalue on Lempäälän Metsästäjät ry:n metsästysaluetta

–  Myös meidän on viihtyisämpää metsästysaikana liikkua siellä, kun ympäristö on siistiä. Olemme aiemminkin oma-aloitteisesti siivonneet aluetta, joten tämä talkoopäivä oli oikein hyvä ajatus metsästysajan ulkopuoliseksi seuratoiminta-aktiviteetiksi. Tulemme jatkossakin oma-aloitteisesti huolehtimaan alueen siisteydestä ja mielellämme yhteistyössä Lempäälän kunnan kanssa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?