Bilebändi lupaa järjestää jäähyväisspektaakkelin, joka ei jätä ketään kylmäksi

Narvassa kuullaan Stay Bitchin joutsenlaulu

Kuva: Katariina Onnela

Kuva: Katariina Onnela

 

Timo Järvelä ja Harri Penttilä laittavat Stay Bitchin telakalle, mutta musahommat jatkuvat.

Timo Järvelä ja Harri Penttilä laittavat Stay Bitchin telakalle, mutta musahommat jatkuvat.

On huhtikuu ja vuosi 2008. Timo Järvelä ja Harri Penttilä istuvat tamperelaisella terassilla ja ilmoille heitetään idea omasta bilebändistä. Sama ajatus oli hautunut molempien päässä, ja niin syntyi Stay Bitch.

Todenteolla Stay Bitchia alettiin sorvaamaan seuraavana syksynä.

– Pyysimme mukaan Aku-Pekka Niemen, ainoan vesilahtelaisen rumpalin jonka tunsimme, Järvelä muistelee.

–  Valtteri Haliseva pyydettiin soolokitaristiksi ja Kasper Sauramo koskettimiin. Molemmat olivat näytelmäpiireistä tuttuja miehiä, Penttilä jatkaa.

Vesilahtelaisbändin ensimmäinen keikka oli vaatimattomasti Tampereen parhaassa keikkapaikassa, YO-talolla. Sittemmin bileet laitettiin pystyyn paikallisissa kapakoissa, tapahtumissa ja juhlissa häistä syntymäpäiviin.

Kokoonpano on bändissä vuosien varrella hieman muuttunut. Soolokitaristi Haliseva vaihtoi paikkakuntaa ja hänen tilalleen tuli vuonna 2010 Tero Mäenpää. Pari vuotta myöhemmin kosketinsoittaja Sauramon tie vei armeijan harmaisiin ja opiskeluhommiin. Uuden kosketinsoittajan sijaan bändiin rekrytoitiin toinen kitaristi, tamperelainen Jukka Holm. Samalla solisti Penttilä luopui keikoilla omasta kitarastaan.

Seitsemään vuoteen mahtuu paljon muistoja. Bändi hoitaa aina keikat kunnialla, eikä heistä saa skandaalinkäryisiä otsikoita, mutta yleisössä usein sattuu ja tapahtuu.

– Kerran soitimme Piippokeskuksessa bileissä Tapani Kansan biisiä R.A.K.A.S., joka on semmoinen iloinen rallatus. Tanssilattialla oli paljon porukkaa bailaamassa ja yhtäkkiä puhkesi joukkotappelu. Kyseessä oli jokin kolmiodraama. Totesimme vain, että Tapani Kansa herättää ilmeisesti tunteita, Järvelä kertoo.

Sihijuomaa nauttineet kuulijat päästävät keikoilla usein rocktähti haaveensa pintaan ja pyrkivät silloin lavalle mikrofonin varteen. Myös melko suorasukaisia ehdotuksia on kuulunut naisväeltä.

Parhaat keikkamuistot miehille ovat kuitenkin jääneet Vesilahtifesteiltä.

–Tunnin ajan olin valheellisessa kuplassa, että olisin oikea rokkitähti, fiilistelee Järvelä.

Järvelä ja Penttilä toivovat, että Vesilahtifesteillä käynyt yleisö löytää tiensä myös Narvaan bändin viimeiselle keikalle.

Bilebändi soittaa luonnollisesti bilemusiikkia ja sitä on luvassa perjantainakin.

– Tietyt biisit toimivat joka paikassa. Esimerkiksi Kaija Koon Tinakenkätyttö toimii aina ja porukka menee siitä ihan pähkinöiksi, Penttilä kertoo.

Mitään sen enempää perjantain ohjelmistosta paljastamatta miehet vihjaavat, että ykköshittejä menneiltä vuosilta on hyvän meiningin takaamiseksi luvassa. Ehkä myös vierailijoita kipuaa lavalle.

Mutta miksi bändi laittaa pillit pussiin?

– Aika aikaansa kutakin. Lisäksi nimestä on tullut palautetta, että aika hurja nimi teillä. Yrityksen kesäjuhlaesitteeseen ja hääkutsuunkin oli kirjoitettu vain bilebändi.

Vaikka Stay Bitch kuopataan, kuullaan Järvelästä ja Penttilästä varmasti vielä jatkossa musiikinkin saralla.

Stay Bitchin lisäksi perjantaina esiintyvät Soulmost ja Musta aukko.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?