Kaukokylmätyömaa keskustan luontopolulla

Lempäälän Lämpö Oy alkoi perjantaina 10. heinäkuuta rakennuttaa uutta kaukokylmälinjaa Lempäälän keskustan alueella. Työmaa ulottuu Lempäälän keskustan terveyskeskuksen takana olevalta kaukokylmän tuotantoyksiköltä luontopolun tuntumasta aina Himminpolulle asti. Samalla työmaan yhteydessä saneerataan myös Himminpolun kaukolämpölinja.

Töiden ajaksi terveyskeskuksen takainen luontopolku on turvallisuussyistä suljettuna. Alueen suojellut puut säilytetään. Lempäälän Lämpö Oy pahoittelee työmaasta koituvaa haittaa.

Urakoitsijana toimii KVL-Tekniikka Oy.

Kommentit (3)

    • Harry Rajala

      Fakta on, että kolmisen vuotta sitten terveyskeskuksen rakennustyömaan yhteydessä sinne rannan puolelle rakennettiin järvivedestä kylmää tuottava yksikkö kesäaikaiseen rakennusten jäähdytykseen. Nyt siten paremmasta ilmastoinnista pääse terveyskeskuksen ohella nauttimaan Himminkoto.

  1. Alpo Mäkinen

    Lempäälän kunnan täytyy maisemoida kyseinen rinne, kun kerran kaatoi siitä kaikki puut remontin yhteydessä. Lähetin asiasta sähköpostia keväällä kunnan puutarhurille, mutta yhtään puuta ei ole rinteeseen ilmestynyt. Eikä tietenkään tullut palautetta asiasta lempääläläisen virkamiehen tapaan. Kauniita korulauseita kyllä puhutaan avoimmuudesta ja vuorovaikutuksesta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?