Kisan lentismiesten joukkue likipitäen koossa

Lentopalloilijoitten kesä kuluu kuntosaleilla ja beach volley-kentillä, mutta elokuun alussa on edessä paluu salihikoiluun. Lempäälän Kisan miesten 1-sarjajoukkue aloittaa salitreenit elokuun alussa, joukkue on kokoonpanoltaan likipitäen koossa tulevan kauden haasteisiin.
Pelaajistoon muutoksia tulee vain vähän. Viime kauden rosterista pois jäävät nuoret Miikka Puranen ja Juuso Rautakorpi, jotka siirtyivät Rantaperkiön Iskun uuteen 1-sarjaprojektiin. Viime kaudella polvensa loukanneista yleispelaajista Tommi Roininen aloittaa nyt syksyllä hyppimättömät treenit ja kausi alkanee liberon tontilla. Timo Kelalle puolestaan lääkärit suosittelivat kroonisen polvivaivan takia tosipelaamisen jättämistä, joten mies nähtäneen Kisan taustaryhmää vahvistamassa.
Uusia kisalaispelaajia ovat nuori Vammalasta tuleva 19-vuotias passari Arttu Lehtimäki sekä Jyväskylästä Tampereelle opiskelemaan saapuva kaksikymppinen yleispelaaja Eetu Saarinen. Näiden lisäksi Kisan harjoituksiin tulee ainakin yksi kokenut yleispelaaja haistelemaan tunnelmaa.
– Pelaajarosteri tulee olla iso, sillä pitkä kausi viikonloppujen tuplapeleineen on vaativaa viedä pienellä porukalla läpi, tuumaa Kisan uutena valmentajana aloittava Esa Kunnari, jonka taustalla valmennuksessa apuna häärivät Tapani Nyström sekä Marko Panu. Kisan joukkueenjohtajana toimii Juha Raunio ja huollon sekä tiedottamisen vastuuhenkilönä Antti Raunio.
Syksyn alkusarjassa Kisa kohtaa paikallisvastustajat Akaa-Volleyn sekä Rantaperkiön iskun kakkosjoukkueen. Lisäksi mukana ovat kivenkova Loimaan Jankko, Vantaan Lentopallo sekä sarjanousijat Kouvolan Lentopallo-57 ja Nurmon JymyKuutoset. Seitsemästä joukkueesta kolme jatkaa ylempään jatkosarjaan uuden vuoden puolella. Kisan tiukka tavoite on olla jouulukuussa kärkitriossa, joskin sarjan taso on varmasti entistä kovempi.
Yhteistyökuvioita Kisa on viritellyt Vammalan suntaan, liigajoukkue VaLePa ja Kisa solminevat farmisopimuksen, joka pitää sisällään muutamia pelaajia molemmista seuroista. Tällä tietoa VaLePan liigajoukkue tulee Hakkariin pelaamaan harjoituspelin Kisaa vastaan syyskuun 11. päivänä.
Kisan pelaajisto kaudelle 2015 – 16 on tässä vaiheessa seuraavanlainen: Passarit Jukka Lehti ja Arttu Lehtimäki, keskitorjujat Ossi Vesanen, Toni Laine ja Sten Kruuda, hakkuri Anssi Vesanen, yleispelaajat ja liberot Jussi Niemi, Tommi Roininen, Sauli Silpo, Eetu Saarinen ja Teemu Uusitalo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?