Maaseutunäyttelyssä on oma tunnelmansa

Hännät heiluivat Vesilahdella

31Koiranäyttely 1

Teea Lahtisen Luna sai näyttelystä sertin.

Vesilahden perinteisessä koiranäyttelyssä on aivan omanlaisensa tunnelma, joka saa samat ihmiset tulemaan näyttelyyn kerran toisensa jälkeen. Maaseutumaisuus kiehtoo ihmisiä.

Näin arvioi Kirsi Salokanto, joka oli Hämeen Spanielikerhon edustajana mukana järjestämässä näyttelyä. Toinen järjestävä yhdistys oli tuttuun tapaan Vesilahden Ylämäen Metsästysseura.

Elokuun ensimmäisenä päivänä järjestettyyn näyttelyyn oli ilmoitettu kaikkiaan 274 koiraa. Tilaisuus pidettiin poikkeuksellisesti Ylämäen koululla, joka osoittautui toimivaksi paikaksi.

Osallistujia tuli ympäri Suomea. Hämeenlinnalainen Teea Lahtinen toi näyttelyyn puolitoistavuotiaan englanninspringerspanielin Lunan. Perheessä on kaikkiaan neljä koiraa.

– Olen pitänyt koirista lapsesta asti. Aviomiehen kautta mukaan tuli metsästysharrastus. Lunan kanssa on tavoite päästä muotovalioksi, ja saimme nyt toisen sertin, Lahtinen jutustelee.

Hän kuvailee Lunaa hiukan ujoksi uusia ihmisiä kohtaan mutta hyvin ystävälliseksi koiraksi, joka pitää myös lapsista.

Koiria ja koiraihmisiä

Veteraanisarjaa edustaa yhdeksänvuotias Viivi, joka on rodultaan kultainennoutaja. Seniori ei enää hötkyile turhia näyttelyssäkään vaan poseeraa kiltisti tuomarille. Omistaja Minna Kulmala Pälkäneeltä kehuu rotua lempeäksi ja helpoksi pitää.

– Minulle tuli ensimmäinen kultainennoutaja vuonna 1992. Nyt kasvatan niitä. Käyn paljon näyttelyissä, sillä on mukava nähdä erilaisia koiria ja muita koiraihmisiä. Näyttelyissä on kiva tunnelma.

Viivin vastakohta eloisuudessa on Antti Rantalan karjalankarhukoira Kira. Se ei malta keskittyä poseeraamiseen vaan hyppii ja pyörii sekä halailee lajitovereita. Arvostelun tulos on silti hieno: vuoden ikäinen koira valitaan rotunsa parhaaksi nartuksi.

Ylöjärvellä asuva Rantala kuvailee Kiraa hienoluonteiseksi ja kaikille ystävälliseksi koiraksi. Mies harrastaa metsästystä, ja Kiran kanssa ajetaan hirveä.

31Koiranäyttely 6

Kira (vas.) halaili lajitovereita.

31Koiranäyttely 5

Minna Kulmala toi näyttelyyn yhdeksänvuotiaan Viivin, joka on rodultaan kultainennoutaja.

31Koiranäyttely 4

Kultaisianoutajia rivissä.

31Koiranäyttely 3

Minna Kulmala toi näyttelyyn yhdeksänvuotiaan Viivin, joka on rodultaan kultainennoutaja.

31Koiranäyttely 2

Teea Lahtisen Luna sai näyttelystä sertin.

31Koiranäyttely 7

Kira on Antti Rantalan ensimmäinen karjalankarhukoira.

 

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?