L-VS:n väki kokkasi ravintolapäivänä bravuureitaan maisteltavaksi

Skuuppi oli menestys

Ravintolapäivänä avattu Skuuppi saanee jatkoa ensi vuoden alussa. Moni söi koko menun sopasta suklaajälkiruokaan ja kehuista päätellen kaikki herkut tuntuivat maistuvan. Kuva: Kari Pusa

Ravintolapäivänä avattu Skuuppi saanee jatkoa ensi vuoden alussa. Moni söi koko menun sopasta suklaajälkiruokaan ja kehuista päätellen kaikki herkut tuntuivat maistuvan. Kuva: Kari Pusa

Kahvila-ravintola Skuupissa tarjottiin lauantaina 21. marraskuuta järjestetyssä Ravintolapäivässä makuelämyksiä. Ravintolapäivän idea on, että kuka tahansa voi yhden päivän ajaksi perustaa ravintolan. Nakkikioski, konditoria, etninen ravintola tai mehukioski voi nousta omaan pihaan tai sopivaan kadunkulmaan.

Suomessa alkunsa saanut Ravintolapäivä on levinnyt maailmalla kulovalkean tavoin. Lauantaina ravintoloita avattiin 1627 kappaletta kaikkiaan 32 maassa.

Lempäälän-Vesilahden Sanomat lähti mukaan rakkaudesta ruokaan, kokkaamiseen ja leipomiseen. Thaimaalaisin mauin maustettu soppa lämmitti pikkupakkasessa, italiahenkinen galzone vei kielen mennessään ja makeannälkä sammui tuplasuklaa-brownieilla.

Lumisessa maisemassa oli mukava turinoida tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Iloinen tunnelma innosti L-VS:n sopankeittäjät kaavailemaan jo Skuupille jatkoa ensi helmikuussa.

Galzone

Pohja:
2 ½ dl vettä
25 g hiivaa
½ tl suolaa
½ dl öljyä
n. 6 dl vehnäjauhoja
Täyte esim.:
n. 200 g (mozzarella)juustoa
2 dl juustoraastetta
2 dl aurinkokuivattuja tommaatteja paloiteltuina
1 dl karkeaksi silputtua basilikaa
mustapippuria
Liuota veteen hiiva ja lisää suola sekä öljy. Alusta vehnäjauhoilla kimmoisaksi ja anna kohota.
Sekoita täytteen aineet keskenään.
Voit valmistaa taikinasta kaksi isoa tai 10 pientä piirakkaa, paloittele taikina sen mukaan.
Jos teet pikkupiirakoita, kauli taikina pyöreiksi, halkaisijaltaan noin 15 senttisiksi levyiksi. Isojen halkaisija n. 30 cm.
Voitele pinta öljyllä ja paista isoja piirakoita 225 asteessa noin 15 min. ja pieniä 10-12 min.

Kylmä ilma oli omiaan lämpimälle sopalle. Thaimaalainen keitto lämmitti sisuskaluja myöden. Kuva :Katariina Rannaste

Kylmä ilma oli omiaan lämpimälle sopalle. Thaimaalainen keitto lämmitti sisuskaluja myöden. Kuva :Katariina Rannaste

Tuplasuklaa-brownie

400 g voita
400 g tummaa suklaata
6 munaa
4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja (gluteeniton versio syntyy käyttämällä gluteenittomia jauhoja)
hyppysellinen suolaa
260 g valkosuklaata

Sulata voi ja suklaa kattilassa ja jäähdytä seos. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon jäähtynyt voi-suklaaseos. Lisää jauhot, suola ja paloiteltu valkosuklaa. Kaada uunipellille ja paista 170 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Brownien kuuluu jäädä hieman löysäksi keskeltä ja se on parhaillaan seuraavana päivänä.

Suklaa maistuu useimmille, joten se oli varma valinta makeannälkään. Kuva: Katariina Rannaste

Suklaa maistuu useimmille, joten se oli varma valinta makeannälkään. Kuva: Katariina Rannaste

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?