Lempäälän velkaantuneisuus kasvoi vuonna 2015

Investointihankkeet nostavat Lempäälän velkamäärää. Lempoisten koulun laajennus on ollut suurimpia Lempäälän kunnan viimeaikaisista investoinneista. Kuva: Erkki Koivisto

Investointihankkeet nostavat Lempäälän velkamäärää. Lempoisten koulun laajennus on ollut suurimpia Lempäälän kunnan viimeaikaisista investoinneista. Kuva: Erkki Koivisto

Lempäälän kunnanhallituksen käsittelyssä oleva kunnan vuoden 2015 tilinpäätös osoittaa viime vuoden alijäämäksi ilman konsernitilinpäätöstietoja noin 4,8 miljoonaa euroa. Aiempien tilikausien yhteenlaskettu ylijäämä on taseessa vajaat 18 miljoonaa euroa.

Bruttoinvestoinnit olivat suuruudeltaan vuonna 2015 19,6 miljoonaa euroa. Rahoitustarpeen kattamiseksi Lempäälän kunta nosti pitkäaikaista lainaa 19,5 miljoonaa euroa. Vanhojen lainojen lyhennykset olivat 8,9 miljoonaa euroa, joten edellisvuoden tavoin Lempäälä nettovelkaantui vuonna 2015 lähes 12,2 miljoonaa euroa.  Kunnan velkamäärä vuoden lopussa oli 78,1 miljoonaa euroa eli 3 467 euroa kutakin asukasta kohden. Vastaavat luvut vuotta aiemmin olivat 66,0 miljoonaa euroa ja 2 968 euroa kutakin asukasta kohti.

Kunnan omavaraisuusaste heikkeni viime vuonna edelleen ollen 36,7 %, kun se oli edellisvuonna 42,8 %. Samoin heikkeni myös suhteellisen velkaantuneisuuden tunnusluku, joka oli 71,7 %. Se oli edellisvuonna 63,9 %.

Lempäälän väkiluku oli viime vuodenvaihteessa 22 542. Väestö kasvoi 309 asukkaalla (1,4 %). Lempäälän työttömyysasteen vuosikeskiarvo nousi selvästi edellisvuoden 10,7 %:sta 11.6 %:iin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?