Nykypartiolainen suorittaa vaikka mediamerkin

Partiovieraita paikallislehdessä. 12 tyttöä tuli L-VS:ään osana mediamerkin suorittamista. Kuva: Katariina Rannaste

Partiovieraita paikallislehdessä. 12 tyttöä tuli L-VS:ään osana mediamerkin suorittamista. Kuva: Katariina Rannaste

Partio on tänä päivänä paljon muutakin kuin solmujen tekoa ja nuotion sytyttämistä. Sen todisti keskiviikkona 11. toukokuuta paikallislehteen vierailulle tullut Lempäälän Erä-Pirkkojen Perhoset-ryhmä. Vierailu oli osa 15 hengen suuruisen tyttöryhmän mediamerkin suorittamista.

– Partiossa oppii muitakin yhteiskunnan taitoja kuin erätaitoja. Partio keskittyy yleistaitoihin. Erä- ja ensiaputaitomerkkien lisäksi voi suorittaa merkin esimerkiksi leivonnasta tai kierrätyksestä, kertoi toinen ryhmänjohtaja Sonja Peräkasari.

Media-aiheista taitomerkkiä varten noin kymmenkesäiset nuoret olivat muun muassa tutkineet lehtiä ja harjoitelleet medialukutaitoa ja -kriittisyyttä. L-VS:ssä he saivat lyhyen perehdytyksen lehden tekemiseen ja toimittajan työhön, vaikka hyvin he siitä jäljillä olivatkin.

– Toimittaja etsii tietoa ja ottaa kuvia, tuumasivat Elina Hallinen ja Ella Sara.

Mukana tuomisinaan Perhosilla oli myös uutisia välitettäväksi: ryhmään kuuluvat Elina Hallinen ja Emilia Mikkola olivat pärjänneet hienosti 7. toukokuuta Siivikkalassa järjestetyissä sudenpentukilpailuissa. Sijoitus oli toinen noin 150 pentueen joukosta.

 

Teksti: Katariina Rannaste

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?