Hagman hallintojohtajaksi

Lempäälän kunnanvaltuusto valitsi keskiviikkona 25. toukokuuta kuntaan uuden hallintojohtajan. Valinta suoritettiin vaalilla. Ehdokkaita oli kolme, Jarmo Hagman, Annukka Lagerstam ja Soile Lahti.

Ensimmäisellä äänestyskierroksella kukaan ehdokkaista ei saanut puolta äänistä. Toisella kierroksella tamperelainen Jarmo Hagman valittiin virkaan äänimäärällä 24. Vastaehdokas Annukka Lagerstam sai 19 ääntä.

Jarmo Hagman on 35-vuotias oikeustieteiden kandidaatti ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lakimies.

Hallintojohtajan vastuulla ovat kuntakonsernin hallintoprosessin lisäksi ruokapalvelut, tietohallinto, maaseutupalvelut ja edunvalvonta kokonaisuudessaa. Hänen ydintehtäviinsä kuuluvat toimitalojen hallintoprosessien ohjaus ja tukeminen sekä niiden eteenpäin kehittäminen.

Lisäksi hallintojohtaja vastaa hallinto- ja hankintakäytännöistä, sopimusasioista, valmiussuunnittelun käytännöistä ja esimiehen määräämistä tehtävistä. Hän tomii myös kunnanjohtajan toimivaltaisena varahenkilönä.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?