Perinteitä kunnioittava aitamalli sopii Vesilahden historialliseen maisemaan

Riukuaidassa on käsityön jälki

Riukuaitaa nousi pikavauhtia lähes parisataa metriä keskelle Vesilahden kirkonkylän kulttuurimaisemaa. Jenny Ropanen on saanut uudesta aidastaan paljon positiivista palautetta. Kuva: Arto Hämäläinen

Riukuaitaa nousi pikavauhtia lähes parisataa metriä keskelle Vesilahden kirkonkylän
kulttuurimaisemaa. Jenny Ropanen on saanut uudesta aidastaan paljon positiivista palautetta. Kuva: Arto Hämäläinen

Vesilahden Museoyhdistys kuulutti talvella mahdollisuudesta hankkia aito riukuaita kaunistamaan ja rajaamaan omaa tonttia. Kaksi perinteistä käsityötaitoa arvostavaa omakotitalon omistajaa tarttui tilaisuuteen. Toinen heistä sai aitansa kesäkuun alussa Narvassa, toinen noin viikkoa myöhemmin Kirkonkylässä.

Esikoistaan odottavat Jenny ja Ville Ropanen asuvat keskellä historiaa Kirmukarmun muinaismuistoalueen kyljessä. Museovirasto seuraa tarkalla silmällä kaikkea, mitä historiallisella tontilla tapahtuu. Paikan menneisyydestä kiinnostuneille ja perinteitä arvostaville Ropasille riukuaita oli luonnollinen valinta.

– Maiseman vuoksi mikä tahansa aita ei olisi käynyt. Facebookin kautta saimme vinkin, joka johdatti meidät Museoyhdistyksen puheenjohtajan Hilkka Rantalan juttusille. Hän kertoi, mistä riukuaitahankkeessa oli kyse.

Rantala innostui paikasta keskellä Kirkonkylää kylänraitin varrella. Oli jo aikakin rakentaa riukuaitaa muuallekin kuin Narvan seudulle. Piirustukset ja valokuvat pihastaan Rantalalle toimittanut Ville Ropanen kävi myös etukäteen tutustumassa kotiseutumuseon aitaan ja osallistui riukujen kuorintaan.

Perjantaina 10. kesäkuuta talkooporukka alkoi rakentaa aitaa Ropasille Nuorisoseurantalon mäkeen. Valmista aitaa syntyi puolessatoista työpäivässä lähes kaksisataa metriä. Noin kymmenen hengen porukasta puolet pystytti aitatolppia, toinen puoli viritti vitsaksia ja pujotteli riu´ut, aina seitsemän päällekkäin.

– Aitaamme voi kutsua Kalevi Järvensivu -malliksi. Hän oli meillä mestarina, kun viime kesänä uusimme Narvan markkinakentän vanhan riukuaidan. Aika samanlainen malli on käytössä koko Suomessa, korkeus ja jyrkkyys voivat vaihdella, toteaa Matti Vesto, yksi aitatalkoolaisista.

– Ei ole onneksi EU vielä huomannut määritellä, millainen on oikeaoppinen riukuaita, naurahtaa talkoolainen Eero Jakovuori vitsasten kiertelyn lomassa.

Eero Jakovuori (vas.), Ragnar Sandelin ja Matti Vesto ovat mukana Vesilahden Museoyhdistyksen riukuaitaprojektissa. Käsillä tekeminen on heille tuttua lapsuudesta saakka. Kuva: Arto Hämäläinen

Eero Jakovuori (vas.), Ragnar Sandelin ja Matti Vesto ovat mukana Vesilahden
Museoyhdistyksen riukuaitaprojektissa. Käsillä tekeminen on heille tuttua lapsuudesta saakka. Kuva: Arto Hämäläinen

Riukuaitoja oli ennen kaikkialla Talkooporukasta monella on kokemusta riukuaidanteosta jo lapsena. Rakentamista edeltänyt riukujen kuoriminen toi mieleen nuoruusvuosien massatyömaat. Niiltä työmailta ovat peräisin myös kuorintaa kuvaavat termit täyspuhdas, puolipuhdas ja kolottu. Kuorittu puu kuivuu eikä mätäne. Kestävin aidaspuu on kuusi. Haapakin olisi hyvä, mutta sen saatavuus on huono. Talkooporukka hankki ainekset pääosin omista metsistään eikä laskuttanut niistä tilaajaa. Osa aineksista oli markkinakentän työmaalta yli jäänyttä varastoa.

Jakovuori muistaa ajan, jolloin lehmien laitumet aidattiin riukuaidoilla. Aitoja oli kaikkialla. Poikaporukka koulutiellään sai niiden portteja yhtenään aukoa ja sulkea. Nykyään riukuaita on Jakovuoren mielestä enimmäkseen silmänilo, mutta pitää toki ainakin lapset ja eläimet omalla tontilla. Riukuaitaprojekti on osa Museoyhdistyksen Perinteiset kädentaidot -hanketta, jonka tarkoituksena on saada yhteen mestarit ja oppipojat ja näin taata perinnetaitojen säilyminen elävinä. Toiveissa tekijöillä olisikin saada riviinsä nimenomaan nuoria.

Rantala Museoyhdistyksestä on ylpeä ripeästä talkooporukastaan.

– Olen heille esittänyt, että pitäisi vähitellen alkaa ottaa maksuakin vastaan näistä töistä. Tämä porukka on kuitenkin niin talkoohenkistä, että vielä ei ajatus ole saanut kannatusta. Korvaukseksi on toistaiseksi riittänyt kahvit ja ruoka työn tilaajan puolesta.

Projekti panostaa kesällä lapsiin. Perinteiset kädentaidot -projekti vetää hieman henkeä kesän ajan. Uusia aitatalkoita ei ole sovittu. Narvan koulun käsityöpiirit ovat tauolla keräten materiaaleja syksyn oppitunteja varten. Koululaisten päiväleirit markkinakentällä pyörivät kesälläkin opastaen lapsia mm. huovutuksessa ja vaatteiden tuunauksessa. Rievärinki muuttaa heinäkuussa museon ulkouunille. Ennen juhannusta pitäisi vielä saada pystyyn kunnon vihtatalkoot, jotta juhannusaaton torilla Narvassa riittää myytävää. Rantala odottaa Museoviraston kahvitusvuorolle melkoista väenryntäystä.

Jenny Ropanen katselee uutuuttaan hohtavaa riukuaitaansa tyytyväisenä.

Kuusi on kestävin riukuaidan materiaali. Riu´ut kuoritaan ja kiinnitetään aitatolppiin halkaistuilla vitsaksilla. Vuosien saatossa rakenne harmaantuu arvokkaasti. Kuva: Arto Hämäläinen

Kuusi on kestävin riukuaidan materiaali. Riu´ut kuoritaan ja kiinnitetään aitatolppiin
halkaistuilla vitsaksilla. Vuosien saatossa rakenne harmaantuu arvokkaasti. Kuva: Arto Hämäläinen

– Kun tulimme ensimmäisenä aidanrakennuspäivänä työstä kotiin, olimme molemmat sitä mieltä, että kyllä on upea. Ohikulkijat ovat morjestellessaan kehuneet aitaa. Meitä riukuaidassa viehättävät perinteiset työmenetelmät ja kaunis käsityön jälki.

Hyvin tehty riukuaita on lähes huoltovapaa ja kestää jopa 25 vuotta.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?