V8-moottorin soundi lumoaa

Ilpo Lönnqvistin Desoto Sportsman 1959. Desotoa valmistettiin vuodesta 1928 vuoteen 1961.

Ilpo Lönnqvistin Desoto Sportsman 1959. Desotoa valmistettiin vuodesta 1928 vuoteen 1961.

Lempääläinen harrasteautoyhdistys Vehicle ry järjestää 2. heinäkuuta harrasteajoneuvonäyttelyn Myllyrannan tapahtumapuistossa. Tapahtuma on laatuaan ensimmäinen Lempäälässä. Nähtävillä on nelisenkymmentä autoa eri vuosikymmeniltä ja tarjolla on myös livemusiikkia.
– Näyttelyssä on pääasiassa jenkkirautoja, mutta myös muita mielenkiintoisia ajoneuvoja. Muun muassa Porschet ovat varsin mukavasti edustettuina, kertoo Kari Kuronen Vehicle ry:stä.
Kuronen tähdentää, että kysymys on harrasteautoista, ei museoajoneuvoista.
Amerikanrautojen harrastajat perustivat Lempäälään oman yhdistyksen 14. tammikuuta 1996. Perustajajäseninä olivat  Heimo Toivonen, Hannu Toivonen, Olli Frangen, Ismo Jussila, Tapani Katajisto ja Kari Kuronen.
–Alkuperäisjäsenistä on vielä mukana Olli, Tapani ja Kari. Ismo on valitettavasti poistunut taivaallisiin harrastekerhoihin ja Heimo ja Hannu ovat siirtyneet muihin touhuihin.
– Yhdistysrekisteriin meidät hyväksyttiin seuraavana talvena, ja nyt on sitten koittanut kahdeskymmenes juhlavuosi.
Nimi Vehicle ry on askarrauttanut monia. Kerhon nimi on syntynyt Olli Frangenin aivoituksista.
– Nimellä on selkeä tarkoitus. Se pitää sisällään lauseen VE teraaneista   HI teciiin C lub LE mpäälä. Mielestäni nerokas oivallus!
Kerho perustettiin, koska harrastajat halusivat järjestää yhteistä toimintaa.
– Meitä harmitti se, että tiedettiin kylässä olevan paljonkin harrasteajoneuvojen kanssa puuhastelevia henkilöitä, mutta heitä saattoi tavata kovin harvoin. Yhteen kokoavana asiana, aloimme järjestää leikkimielistä visailuajo tapahtumaa, VEHICLE -Touria.
Visailut ovat saaneet paljon kiitosta, mutta alkuperäinen ajatus ei ole täysin toteutunut, sillä osallistujat ovat suurelta osin olleet ulkopaikkakuntalaisia harrastajia.
– No, olemmepahan omalta osaltamme tehneet pitäjää tutuksi aina helsinkiläisiä harrastajia myöden.

Kerhon ensimmäiset palaverit pidettiin huoltoaseman kulmapöydässä. Myöhemmin, kun Olli pyöritti kylillä valaisinliikettä, saimme palaveerata hänen liiketiloissaan.
– Itse osallistuin Mustang Owner´s Clubin tapahtumiin. Lisäksi suuremmat alan näyttelyt ja rompetorit kuuluivat niihin juttuihin, mihin oli pakko päästä mukaan. Jonkin verran olimme tekemisissä FHRA Tampereen seudun kanssa, Kuronen kertoo.
Autoja on tullut ja mennyt, kalusto on vaihtunut toisilla varsin tiuhaan.
– Olli oli ja on edelleen vannoutunut GM harrastaja, itsellä Mustang on ollut lähinnä sydäntä. Myös Ismolla oli hieno valkoinen Mustang. Toivosen veljeksillä taisi olla Chevy Nova. Tapsan sen hetkistä autoa en nyt muista, mutta nyt hän ajelee Porschella.

Aikanaan Suomeen rahdattiin jenkkiautoja Yhdysvalloista. Suurempi into tuoda harrasteautoja ulkomailta on vähän hiipunut mutta ei täysin tyrehtynyt.
– Tällä hetkellä dollarin kurssi on epäedullinen ajatellen USA:n tuontia, mutta kyllä tavaraa silti jonkin verran liikkuu. Keski-Eurooppa ja Ruotsi ovat monen mielestä myös hyviä vaihtoehtoja tuonnille.
Valtakunnassa vallitseva epävarmuus vaikuttaa kaupankäyntiin ja asioita laitetaan tärkeysjärjestykseen ja harrastukset jäävät yleensä taka-alalle.
Myös Suomesta käydään kauppaa ulkomaille. Keväällä Pohjanmaalta ostettiin Rodi Amerikkaan. Auton osti televisiosta tuttu autonrakentaja.

Kerhoa on pyöritetty hiljakseen ja vuosi kerrallaan. Visailuajo on ollut lähes jokavuotinen juttu ja vaatimattomia pikkujouluja järjestelty.
– Porukka on pieni, eikä sitä ole pyritty kasvattamaan. Tämä kuluva juhlavuosi on varsin poikkeava ja voimavarojen ylärajoilla. Touhua on näyttelyn puitteissa melkoisesti, mutta eiköhän siitä selvitä. Toivottavasti vuodesta jää mukavat muistot.
Kerho tulevaisuus näyttää hyvältä.
– Mielenkiintoa liittyä kerhoon on tänä vuonna ollut kiitettävästi. Ehkä uudet ihmiset ja uudet ajatukset tekisivät hyvää toiminnalle. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Itse ajattelen niin, että veturin paikkaa voitaisiin jo vaihtaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?