Jouni Hynynen tarttui kitaraan lukiossa

Jouni Hynynen on hyvässä tikissä. Kotiteollisuudelta tulee lokakuussa uusi albumi ja Hynyseltä ensimmäinen romaani. Yhtye päättää vuoden Joulupipari 2-kiertueeseen. Kuva: Mika Vuoto

Jouni Hynynen on hyvässä tikissä. Kotiteollisuudelta tulee lokakuussa uusi albumi ja Hynyseltä ensimmäinen romaani. Yhtye päättää vuoden Joulupipari 2-kiertueeseen. Kuva: Mika Vuoto

Kotiteollisuuden solisti ja kitaristi sekä keulahahmo Jouni Hynynen muistelee innostuneensa kitaransoitosta ylioppilaskirjoitusten aikoihin.
– Ihan tarkkaan en muista mutta 80-luvun lopusta puhutaan. Luin kirjoituksiin ja ymmärsin yhtäkkiä, että paljon enemmän kiinnostaa kitaran kielet kuin Ruotsin kielioppi. Siitä se lähti, Hynynen kertoo.
Tieto levisi, ja pian nuori mies Hynynen sai kutsun bändiin.
– Bassoa lähdin soittamaan ja ymmärsin, että näin tämä homma toimii. Sen jälkeen kaikki on ollut yhtä juhlaa, mies myhäilee. Sitten hän toteaa heti perään:
– Jos lapset lukevat tätä haastattelua, niin sanon, että  ehkä kannattaa myös hankkia oikea ammatti.
Kotiteollisuuden piti saapua keikalle Rock of Idea -festareille Lempäälään. Festarit kuitenkin peruttiin ennakkolippujen vähäisen myynnin vuoksi.
– Kun kuulin keikan peruuntumisesta,  v…..i suunnattomasti. Monesti käy näin, kun on joku uusi järjestäjä. Aletaan panikoida, jos lippuja ei mene. Kyllä ihmiset silti tulevat paikalle.
Lempäälän keikan piti olla kiertueen päätöskeikka, mutta nyt bändi huilaa ennen seuraavaa keikkaa, joka on muutaman viikon päästä.

Loppuvuodesta Kotiteollisuus ja Viikate tekevät yhdessä Joulupipari 2 -kiertueen.
– Mukana on myös stand up -koomikoita. Kakku on siten vähän toisenlainen kuin ennen. Kun mennään keikoille samalla bussilla Viikatteen kanssa, niin riskitekijät tietenkin kasvaa. Ne moninkertaistuvat. Toisaalta me ollaan ammattilaisia ja osataan tämä homma. Kenenkään ei tarvitse siis murehtia.
Sisältääkö joulukiertue jonkinlaisen joulun sanoman?
– Ei. Se,  että Tero Vaara ja Antti Tuisku, hyviä tyyppejä molemmat, menevät kesäkuussa Finnvox Studioille hieman keskittymään jouluun ja tekemään joululevyä, on ihan hirvittävää p…aa.
– Me tullaan paikalle ja hoidetaan homma. Jos kaikki menee hyvin, voidaan tehdä joku joulusingle, mutta vasta sitten syksyllä, kun joulu lähenee.

Kotiteollisuudelta ilmestyy lokakuussa uusi albumi nimellä Vieraan vallan aurinko. Albumi on aiempia henkilökohtaisempi.
–  Kyseessä on levy, joka menee aika tiukasti linjalla ”minun yksityiselämäni ja maailma”. Se on tarkkaan mietitty. Kun rupeat kuuntelemaan biisejä, huomaat, mitä miettii Hynysen Jouni. Minua v……a kaikki, minä rakastan kaikkia. Siinä onalbumin kevyt linja.
Syksyllä ilmestyy myös Jouni Hynysen ensimmäinen romaani Kadonnutta tavaraa etsimässä.  Onko luvassa kenties jännitystä ja romantiikka?
– Hyvin määritelty. Siinä on kaikkea, ehkä vähän liikaakin. Koko elämän kirjo.
Romaani perustuu Hynysen omakohtaisiin kokemuksiin ja tarinoihin, joita hän on matkan varrella kuullut istuttuaan 15 vuotta keikkabussin kyydissä.
Jouni Hynynen on taitava sanakäyttäjä ja Like on julkaissut häneltä jo aiemmin seitsemän teosta.
Näetkö edessä tilanteen, jossa päädyt valinnan eteen: musiikki vai kirjoittaminen?
– Hieno kysymys. Kirjoittaminen kiinnostaa enemmän. Saan olla kotona itsekseni ja kirjoittaa. Toisaalta bändissä on niin vahvoja ystäviä ja bussissa kahdeksan luottohenkilöä, että eiköhän mennä tällä tavalla ihan rinnakkain. Jos saan kotona silloin tällöin kirjoitella 2–3 päivää viikosta, se riittää. Minä olen oikein tyytyväinen näin.

Pari vuotta sitten Jouni Hynynen oli tilanteessa, jossa hän oli valmis lopettamaan bändin.
– Kelasin, että lopetan, en jaksa enää. Sitten puhuttiin, että jos saadaan Aaltonen mukaan, niin ehkä tästä tulisi vielä jotain.
Maaliskuussa 2014 Miitri Aaltonen nimitettiin Kotiteollisuuden viralliseksi jäseneksi.
– Miitri on vaikuttanut sillein, että minun ei tarvitse enää iteksein itkeä työhuoneella. Minulla on työkaveri, joka auttaa biisien tekemisessä ja hyvin paljon potkii minua perseelle. Miitri on erittäin oleellinen hahmo bändissä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?