Hyvällä mielellä kohti uutta kirjastoa

Lempäälän kunnankirjastossa on meneillään opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ”Hyvän mielen palvelupaketit” -hanke. Hankkeessa selvitetään kuntalaisten ja mahdollisten yhteistyökumppanien toiveita Lempäälän uuden pääkirjaston tiloista, toiminnasta ja palveluista. Uudessa pääkirjastossa kuntalaisia ei nähdä ainoastaan asiakkaina vaan myös aktiivisina toimijoina. Uusi kirjasto tarjoaa monipuolisia ja muunneltavia tiloja myös yhdistysten ja kunnan muiden toimijoiden käyttöön.

Mutta mitä muuta uusi pääkirjasto on? Miltä siellä näyttää ja mitä siellä tapahtuu? Tätä pohditaan lukuisissa eri kohderyhmille suunnatuissa tapahtumissa marraskuun aikana: kaikilla perhetuvilla järjestetään omat lapsiperheille suunnatut tilaisuutensa, yhdistyksiä on kutsuttu yhdistysiltaan, nuoret pääsevät ääneen nuorisovaltuuston ja oppilaskuntien kautta ja Pesäpuun asukkaita kuullaan heille järjestetyssä tilaisuudessa.

Kaikille kuntalaisille avoin keskustelutilaisuus järjestetään Lempäälän pääkirjastossa keskiviikkona 2. marraskuuta kello 18–19. Omat toiveensa voi myös käydä kirjoittamassa pääkirjaston ”toiveiden seinälle” tai Facebookin Lempäälän uusi kirjasto -ryhmään. Tulossa on lisäksi kysely, jolla pyritään tavoittamaan aktiivisten kirjaston käyttäjien ohella erityisesti ei-käyttäjiä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?