Pelastuslaitoksella kuusi eläintehtävää viime vuonna – muurahaiset aiheuttivat tulipalon

Pirkanmaan pelastuslaitoksella oli vuoden 2016 aikana lähes 50 000 tehtävää. Edelliseen vuoteen verrattuna ne lisääntyivät 2 600 tehtävällä.

Lempäälässä Pirkanmaan pelastuslaitoksen tehtävät lisääntyivät parillakymmenellä ja tehtäviä oli yhteensä 397. Vesilahden määrä pysyi samana, 89 tehtävässä.

Eläimen aiheuttamia tulipaloja kirjattiin Pirkanmaalla kuusi. Kahdesti tulipalo johtui koirasta, kahdesti oravasta, kerran joutsenesta ja kerran muurahaisista.

Koirat aiheuttivat tulipalon hellan mentyä päälle. Oravat taas löytyivät kuolleina muuntajista. Joutsen lensi sähkölinjoihin ja aiheutti maastopalon. Muurahaisten aiheuttama tulipalo johtui sähköjohtoihin tulleesta oikosulusta.

Lempäälässä pelastuslaitoksella oli eniten tehtäviä lokakuussa ja Vesilahdessa helmikuussa. Vesilahdessa hälytysten syy oli useimmiten liikenneonnettomuus ja Lempäälässä ensivastetehtävä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?