Suomen juhlavuoden virallinen nimikkomenu tuodaan kaikkien ulottuville

menu, starter

Keittiömestari Arto Rastaan suunnitteleman Suomen juhlamenun starter.

Lempääläläinen keittiömestari Arto Rastas on  saanut kunnian olla mukana suunnittelemassa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi suurlähetystöille ympäri maailman Suomen virallisen nimikkomenun.

– Toiveena oli, että Suomen juhlavuotta voitaisiin kunnioittaa ympäri maailmaa suurlähetystöissä isänmaamme arvoisella ja näköisellä menulla, Rastas kertoo.

Menun suunnittelu oli tarkkaa työtä, sillä vaikka suomalaiset raaka-aineet ovat puhtaita ja hyviä, niiden saatavuus saattaa esimerkiksi Afrikan maissa olla haasteellista.

– Menun suunnittelun yksi tärkeimmistä lähtökohdista oli, että sen raaka-aineet ovat saatavilla ympäri maailman tai ainakin niille löytyy korvattavat tuotteet. Tietenkin menussa piti näkyä myös Suomi ennen ja nyt, Rastas toteaa.

Miltä satavuotias Suomi sitten näyttää lautasella?

– Mukana on perinteisiä makuja ja raaka-aineita, kuten tilliä, kauraa ja kaalia. Valmistusmenetelmissä on noudatettu niin perinteitä, kuin hyödynnetty uudempiakin menetelmiä. Jokaisessa ruokalajissa on mukana Suomen puhdas luonto villiruoasta viljaan.

Syksyllä 2016 menu oli viimein hiottu viimeistä pyrettä myöten valmiiksi. Rastas ja toinen keittiömestari Kim Palhus viettivät lokakuussa yhden hyvin intensiivisen viikon kouluttaen aamusta iltaan suurlähetystöjen kokkeja, jotka olivat saapuneet ympäri maailman opiskelemaan menun valmistusta. Menua on valmistettu jo ympäri maailman Suomen suurlähetystöissä.

Koska Rastas on menun valmistuksen kouluttanut jo suurlähetystöjen kokeille, nyt on suomalaisten kotikokkien vuoro.

– Menu on Suomen juhlavuoden nimikkomenu, ja näin ollen se ei saa jäädä ulkomaanedustustojen yksinoikeudeksi, Rastas toteaa.

– Haluamme järjestää kaikille avoimen kurssin Lempäälässä ravintola Villa Hakkarissa, sillä onhan se Svinhuvudin suvun vanha asuinkartano. Villa Hakkarissa kaikille avoin kurssi järjestetään syyskuussa. Kurssi on mahdollista varata myös omalle ryhmälle yksityistilaisuutena.

Keittiömestari Arto Rastaan suunnitteleman Suomen juhlamenun jälkiruoka.

Omia käsiään ei välttämättä tarvitse liata, mikäli haluaa päästä nauttimaan juhlamenun.

– Menu on mahdollista tilata omalle porukalle ja nauttia pitkänä lounaana tai illallisena, esimerkiksi vaikka Villa Hakkarissa. Cateringimme voi myös mennä paikan päälle valmistamaan menun asiakkaan omiin tiloihin.

Ravintola Villa Hakkari pitää ovensa auki poikkeuksellisesti itsenäisyyspäivänä, Suomen juhlavuoden kunniaksi. Tällöin juhlamenun pääsee nauttimaan keittiömestarin itsensä valmistamana.

Keittiömestari Arto Rastaan suunnittelema Suomen juhlamenu

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?