Avustus tuo kielisuihkuja päiväkotilapsille ja KiKatusta koululaisille

Lempäälään ja Vesilahteen myönnettiin avustukset kieltenopetuksen varhentamiseen

Opetushallitus on myöntänyt Lempäälän ja Vesilahden kunnille erityisavustuksia, jolla on tarkoitus varhentaa, kehittää ja lisätä kieltenopetusta varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa. Kieltenopetuksen varhentaminen on osa peruskoulun uudistamisen kärkihanketta.

Yhteensä avustuksia jaettiin 96 hankkeelle 4 014 000 euroa. Lempäälän Valtionavustukset kielten opetuksen varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen perusopetuksessa -hankkeelle myönnettiin 28 000 euroa. Vesilahden Laukussa leipää ja piimää vaan – ensikosketuksia vieraisiin kieliin -hanketta tuettiin 16 000 eurolla. Hankkeet toteutetaan osana verkostoa, johon kuuluu useita kaupunkiseudun kuntia. Koordinaattorina on Orivesi.

Sivistysjohtaja Tiina Kivinen iloitsee hankerahoituksesta ja kertoo, että Vesilahteen saatiin lähes se summa, mitä haettiinkin.

– Se on iso raha ja iso mahdollisuus.

Rahoituksen varmistuttua alkaa toteutuksen tarkempi suunnittelu. Hanke toteutetaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen kanssa, joten jo päiväkotilapsille on luvassa erilaisia kielisuihkuja ja tutustumista eri kieliin leikinomaisesti.

– Vieraiden kielten oppiminen tuodaan osaksi varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen alkuvuosien opetusohjelmaa. Järjestetään toiminnallisia työpajoja, kielisuihkuja, vierailuja ja tutustumisia. Tutkitaan arjen ilmiöitä monella kielellä. Alakoulun valinnaisainetarjottimeen kehitetään ”monikielinen” vieraan kielen vaihtoehto. Perustana on toiminnallinen ja tutkiva oppiminen sekä yhdessä tekeminen ja leikinomaisuus, jolla halutaan herätellä intoa kielten opiskeluun ja kasvattaa kielivalintojen määrää.

Lempäälässä hanke painottuu esi- ja perusopetukseen. Kevään aikana esi- ja alkuopetusluokille suunnitellaan KiKatus-reppu, joka sisältää kielikasvatusmateriaalia. Varhainen kosketus vieraisiin kieliin ja kulttuureihin luo pohjaa moipuolisemmalle kielten opiskelulle ja elinikäiselle oppimiselle. Samalla kynnys opiskella kieliä madaltuu.

Sivistysjohtaja Nina Lehtinen kertoo, että hankerahoituksen avulla on tarkoitus on luoda uusia malleja toteuttaa kieltenopetusta.

– Monipuolinen kielitaito on yksi tärkeimmistä tulevaisuuden taidoista. Lapsilla on hämmästyttävä kyky oppia uutta. Nyt lähes joka neljännessä kunnassa aloitetaan kokeilu kielten opiskelun varhentamisesta alkamaan ensimmäiseltä luokalta tai jo varhaiskasvatuksesta. Pidemmän aikavälin tavoitteena on, että jokainen lapsi voisi aloittaa ensimmäisen vieraan kielen opiskelun jo ensimmäisellä luokalla, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Seuraava hakukierros kieltenopetuksen varhentamiseksi, kehittämiseksi ja lisäämiseksi avataan opetuksen järjestäjille loppuvuodesta 2017. Suurimmat panostukset tulevat kohdistumaan nyt avustusta saaneiden opetuksen järjestäjien kokeilutoiminnan jatkamiseen.

Muokattu 13.3. klo 12.07. Lempäälän A2-kielen osalta.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?