Orffit esiintyivät Lempoisten koululla

Oppilaskunnan sihteeri ja puheenjohtaja. Lempoisten Koulun oppilaskunta on tukenut lukemista lahjoittamalla koulun kirjastolle kirjoja 250 euron edestä. Kuva: Samuel Shipway

Lempoisten koulussa toimii erittäin aktiivinen oppilaskunta.

– Me olemme oppilaskunnassa järjestäneet kahviloita ja teemapäiviä. Järjestimme myös Halloween-radan, kertoo Lempoisten oppilaskunnan sihteeri Milea.

Tänään koululla järjestetään Orffien konsertti.

– Idea lähti siitä, että oppilaat toivoivat jonkinlaista musiikkitapahtumaa, sanoo puheenjohtaja Ilari.

Kävellessäni koulun upouuteen liikuntasaliin huomaan roudauksen jo alkaneen. Keikka alkaa pian, mutta Orffeilta liikenee aikaa pienelle haastattelulle.

– Yleisö ei ole ihan hirveästi muuttunut näiden vuosien aikana mitä ollaan keikkailtu. Lasten keskuudessa ovat kyllä lisääntyneet erilaiset houkuttimet, onhan tietokonepeli nopeampi kuin konsertti, vastaa Orffien rumpali Hannu Sepponen.

Orffien Hannu ja Matti ovat ystäviä jo pitkän ajan takaa. Matin muuttaessa Jyväskylään opiskelemaan lastentarhanopettajaksi hän tutustui Kimmoon, bändin kitaristiin. Matti ja Kimmo alkoivat soittelemaan yhdessä ja tulivat lopulta käymään Seinäjoella Hannun studiolla.

Studiolla syntyi vuonna 1996 ”vahingossa” soppa nimeltään Orffit.

– Saamme ideamme biiseihin lapsista ja heidän vanhemmistaan. On hauskaa tehdä kappaleita siitä, kun lapsi ja vanhempi kohtaavat arkielämän hienoissa ja ongelmallisissa hetkissä, kertoo Hannu.

Orffit saivat puolikuntoisinakin lapsille hymyn huulille ja tanssijalan vipattamaan.
Kuva: Samuel Shipway

Esitys alkaa ajallaan, ja pikku hiljaa lapset uskaltavat osallistua esitykseen yhä enemmän ja enemmän. Orffit pitävät esityksen viihdyttävänä loppuun asti kipeälläkin rumpalilla. Kun oppilaskunnan puheenjohtajalta ja sihteeriltä kysytään syytä oppilaskunnassa olemiseen, vastaus tulee nopeasti.

– Siellä saa vaikuttaa ja tehdä muille kivoja juttuja.

Minulla on kutina, että Hakkarin koulu saa ensi vuonnakin hyviä oppilaita osaksi hallitusta.

Samuel Shipway

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?