Vuoden lintu pikkutylli

Ensimmäiset pikkutyllit on tältä keväältä havaittu ja ilmoitettu Pirkanmaalta. Ensimmäinen pikkutyllihavainto on 20. huhtikuuta Pirkkalan Korteniityllä havaittu pikkutylli. Kuva: Timo Havimo

BirdLife Suomen vuoden lintu on pikkutylli. Pikkutylli on Suomessa silmälläpidettävä laji ja Pirkanmaalla vaarantunut laji.

Pikkutyllin kanta on vähentynyt vuosikymmenten kuluessa. Pikkutyllejä pesii Suomessa 4 000–6 000 paria. Pirkanmaalla pikkutyllejä pesii 50– 100 paria.

Pikkutyllin löytää pesivänä sorakuopilta, somerikkopohjaisilta teollisuusalueilta, maankaatopaikoilta ja vastaavilta joutomaa-alueilta. Pikkutyllin kannan vähentymiseen ovat osaltaan vaikuttanut myös sopivien pesimäpaikkojen tuhoaminen.

Pikkutyllin etsimiseen on sopiva ajanjakso toukokuu. Tällöin pikkutyllit soidintavat reviireillään näkyvästi. Toinen hyvä ajanjakso on kesäkuun loppupuolen ja heinäkuun alkupuolen välinen jakso, jolloin pikkutylliemot varoittelevat maastopoikasistaan.

 

Pikkutyllille sopivat pesimäpaikat ovat muutoinkin mielenkiintoisia paikkoja. Pikkutyllin seurasta voi löytää kehrääjiä, kangaskiuruja, kivitaskuja ja mustaleppälintuja. Kaikki havainnot on suositeltavaa ilmoittaa Tiira-lintutietopalveluun (www.tiira.fi) pikkutyllihavaintojen lisäksi.

– Pikkutyllihavainnot on suositeltavaa ilmoittaa mahdollisimman tarkasti, jotta Pirkanmaan ja koko Suomen kannasta olisi saatavissa mahdollisimman luotettava tieto. Etenkin tiedot pesintään viittaavasta soidintavasta tai varoittavasta käyttäytymisestä tärkeitä, sanoo Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Helin.

Mikäli havaitun linnun arvellaan olevan muutolla levähtävä tai muualta ruokailemassa oleva yksilö, sekin on tärkeää kirjata havainnon lisätiedoksi. Yksilömäärät ja havaittujen lintujen iät on hyvä laittaa tietoihin. Samaten, jos on käyty pikkutyllille sopivalla paikalla eikä ole lajia havaittu, on suositeltavaa laittaa havainto Tiira-lintutietopalveluun nollahavaintona. Havainnon yhteydessä on toivottavaa laittaa tietoa myös siitä, miten tarkkaan sopiva pesimäalue on havainnoitu ja käyty läpi.

Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen pikkutyllivastaavana toimii Valtteri Salonen. Pikkutyllihavainnot voi myös ilmoittaa suoraan yhdistykselle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?