Olli Herman Penelopensa varpajaisissa Kuljussa

Lapsuudestaan saakka Olli Herman, 34, on unelmoinut kahdesta asiasta: rock-tähdeksi tulemisesta sekä Harley-Davidson -chopperin omistamisesta

Jussi Lindgren, Olli Herman, Sarita Nieminen ja Mika Nieminen hymyilivät torstaina Kuljussa kilpaa auringon kanssa.

. Rock-maailmaan Reckless Love -yhtyeen nokkamiehenä tunnettu artisti on päässyt jo sukeltamaan. Seuraavaksi toteutuu miehen haave päästä nielemään kilometrejä omaa pyörää käskyttäen. Kaunis ja hoikka Penelope on Harley-Davidsonin, Harley-Davidsonin Tampereen liikkeen ja Olli Hermanin vuoden mittaisen yhteisprojektin tulos. Moottoripyörä esiteltiin Kuljussa torstaina 15. kesäkuuta pidetyissä ”varpajaisissa”.

– Olen aina halunnut Harley-Davidsonin, sillä minulle se on osa rock-elämäntapaa. Myös kaikki idolini ajoivat Harrikkaa – aina Billy Idolista David Lee Rothiin, ja Mötley Crüen kavereista W.A.S.P.:n Blackie Lawlessiin sekä Judas Priestin Rob Halfordiin. Tein päätöksen pyörän hankkimisesta äänen perusteella. Kun kuulin Harrikan moottorin käyvän ensimmäistä kertaa elämässäni, olin myyty, kertoo Olli Herman.

reckless Love laulusolistin molemmat lapsuusajan haaveet ovat nyt toteutuneet.

– Pitkällä etuhaarukalla varustetut chopperit jäävät aina mieleen tien päällä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Harley-Davidsonilla ajaminen on parasta, mitä voi tehdä housut jalassa, rokkari jatkaa.

Projekti sai alkunsa vuosi sitten Ollin piipahtaessa Harley-Davidson Tampereella, jossa hän esitteli ideansa custom-moottoripyörästä liikkeen omistaja Mika Niemiselle ja mekaanikko Jussi Lindgrenille. Tämän jälkeen Ollin on nähty vierailevan ahkerasti H-D Tampereella valvomassa projektin edistymistä.

– Olen erittäin tyytyväinen yhteisprojektimme lopputulokseen. Penelopesta kuoriutui viehättävä chopper, jota on sekä ilo katsella että ohjata tien päällä, sanoo Jussi Lindgren.

Harley-Davidsonin jälleenmyyjät kamppailevat custom-herruudesta vuosittain käytävässä kansainvälisessä kisassa, jonka finaali kokoaa  sarjan upeasti tyyliteltyjä moottoripyöriä.

Vuodesta 2005 nykyisellä paikalla toiminut Mr. Moore Motorcycles uudisti Lempäälän Kuljussa sijaitsevan liiketilansa 2014, kun alun perin valtuutettuna Harley-Davidson-huoltamona toiminut yritys ryhtyi moottoripyörävalmistajan viralliseksi jälleenmyyjäksi. Mika ja Sarita Niemisen luotsaama yritys työllistää omistajapariskunnan lisäksi neljä vakituista työntekijää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?