Eläkkeensaajien Keskusliiton Pirkanmaan Piiri ry:n kesäjuhlassa runsas ohjelma

Lempäälän Eläkkeensaajat järjesti piirin kesäjuhlan Nurmen lavalla Lempäälässä 8. kesäkuuta. Kuva: Pentti Ristolainen

Eläkkeensaajien Keskusliiton Pirkanmaan Piiri ry:n kesäjuhlaa vietettiin 8. kesäkuuta Lempäälässä Nurmen lavalla. Nurmen VPK rakensi lavan talkoilla vuonna 1912 ja se on Oulun yliopiston selvityksessä todettu Suomen vanhimmaksi toimivaksi tanssilavaksi. Sateisesta säästä huolimatta paikalle oli saapunut runsaat 500 eläkkeensaajaa piirin alueelta. Juhlan järjestämisestä vastasi Lempäälän Eläkkeensaajat ry. Eipä ole vielä talkoohenki kuollut, sillä järjestelyissä oli mukana talkooporukkaa yli 50 henkeä.

Perinteiseen tapaan juhlassa oli monenlaista ohjelmaa, mm. Pirkanmaan piirin puheenjohtajan Pirkko Oksan tervetulopuhe. Kunnanhallituksen jäsen Kari Virtanen kertoi kunnan kuulumisia. Runonlausuntaa esitti Maria Leivo. Kaisa Markkanen kertoi hauskan tarinan. Oli rivitanssia sekä hupaisa lempääläisten miesten jumppaesitys. Naapuriyhdistyksen Viialan Eläkkeensaajat ry:n Raija Toivonen ja Voitto Rantanen esittivät laulusketsin sekä Huru-ukot lauloivat. Raija Toivonen laulatti myös yleisöä muutaman laulun verran. Ylöjärven Eläkkeensaajat ry toi myös kortensa kekoon ja esitti hauskan sketsin Apteekissa. Juhlan juonsi Simo Mäenpää, joka kertoi myös mainioita vitsejä. Voi vain ihailla, kuinka hyvää ohjelmaa saamme harrastajavoimin aikaiseksi.

Juhlaohjelman jälkeen laitettiin jalalla koreasti. Tahdit antoi Kari Pakkala laulusolistinaan Tuula Heikkilä. Pirkanmaan Piiri ry:n tikkamestaruuskilpailun mitalit jaettiin tanssien väliajalla, jolloin myös arpajaisvoitot arvottiin.

On aina mukava tavata eläkkeensaajaystäviä koko piirin alueelta, joten juttua riittää menneestä vuodesta. Piirin kesäjuhla on jokavuotinen perinne, ja ensi kesänä tavataan taas näissä merkeissä jossain piirin alueella.

 

 

Teksti: Terttu Virtanen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?