Liikunnan iloa ja tehokasta kuntoilua

Piia Lintunen vetämässä zumba-maratontuntia Lastenkodin uimarannalla. Kuva: Taru Jokinen

Ilottelua musiikilla, tanssia, nautiskelua, energiaa, hyvää mieltä, tehokasta liikuntaa ja paljon hauskanpitoa. Sitä on latinalaisiin rytmeihin perustuva tanssi-fitnesstunti zumba.

Zumba syntyi vahingossa vuonna 1986, kun kolumbialainen Alberto ”Beto” Perez unohti aerobic-tuntinsa musiikit kotiin ja joutui improvisoimaan tunnin mukanaan olleiden levyjen avulla. Ihmisillä oli tunnilla hauskaa ja uudesta lajista tuli pian todella suosittu. Zumba on tähän päivään mennessä levinnyt jo 180:an eri maahan.

Zumbassa yhdistyvät tanssi ja lihaskuntoliikkeet. Tunnilla kaikki saavat tanssia niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Ohjattua tuntia ei ole pakko seurata ollenkaan, vaan voi tanssia ihan omalla koreografiallaan. Zumbassa tärkeintä on hyvä fiilis ja musiikista nauttiminen.

– Jokainen tanssii omalla tyylillään ja tavallaan. Kukaan ei tanssi samalla tavalla, ja sehän tässä onkin niin hienoa! Piia Lintunen kertoo.

Lintunen on lempääläläinen zumba-ohjaaja, joka on vetänyt zumba-tunteja jo kuusi vuotta. Lintunen on koulutettu ohjaaja ja hänellä on lisenssi tuntien pitämiseen. Hän on ennen vetänyt myös muita ryhmäliikuntatunteja, mutta ne jäivät kun hän löysi zumban.

– Zumba on ihanaa. Se vei mennessään.

 

Tunneilla kuunnellaan hyvin laajasti erilaista musiikkia. Löytyy niin flamencoa, salsaa, rockia kuin Bollywood-musiikkiakin.

– Joskus, kun soitan tunnilla jotain suosikkibiisiäni, unohdan kokonaan, että pitäisi ohjata tuntia. Onneksi usein biisiä on soitettu niin paljon, että tunnilla olijat muistavat koreografiat ulkoa, Lintunen nauraa.

Zumban aloittamiseen on matala kynnys. Askelsarjat ovat helppoja, joten kuka vain voi osallistua tunnille. Tanssisarjat jäävät nopeasti muistiin, ja tunneilla pyörii usein samoja kappaleita. On myös täysin hyväksyttävää tanssia omia tanssejaan ja vain nauttia musiikista.

– Monesti uuden aloittaminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä. Zumba on hauskaa varsinkin näin kesällä, kun saa olla ulkona. Siinä on sitä omaa fiillistä, Lintunen toteaa.

Zumbassa ei tarvita erikoisia varusteita, vaan rennot vaatteet riittävät. Kengät voi valita oman mieltymyksen mukaan, mutta kesällä nurmikenttien ulkotunneilla saa tanssia vaikka sukkasillaan.  Tärkeintä on varustautua tunnille iloisella mielellä ja hyvällä fiiliksellä.

Zumba-tunti alkaa lämmittelyllä, jonka jälkeen tehdään intervallityyppistä harjoittelua nopeammilla ja hitaammilla rytmeillä. Välillä sykettä nostetaan ihan reippaasti. Eri tempot tuovat zumbaan paljon vaihtelua, jonka ansiosta jaksaa pitää koko tunnin hauskaa ja nauttia tanssimisesta. Zumba on myös tehokasta treeniä koko keholle: kunto kohenee, kaloreita palaa, kehonhallinta paranee ja saa uutta energiaa.

Zumba on sekä urheilua että hauskanpitoa.

– Koen tunnit enneminkin zumba-bileinä, mutta on zumba kyllä urheiluakin. Monessa lajissa ei saa yhtä hyvin hikeä päälle kuin zumbassa, Lintunen hehkuttaa.

Lintunen ohjaa itse zumbaa Lempäälässä koko kesän joka tiistai kello 19–20 Lastenkodin uimarannalla säävarauksella. Tunnit järjestää Crossing Piippokeskus.

 

Taru Jokinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?