ITE-taiteilijat haussa

Maaseudun Sivistysliitto etsii pirkanmaalaisia ITE-taiteilijoita. ITE Pirkanmaalla -hanke kartoittaa itseoppineita nykykansantaiteilijoita eli ITE-taiteilijoita sekä muita paikalliskulttuurin ja maaseutuperinteen vahvuuksia ja kiinnostavia ilmentymiä. ITE-taiteilijoita haastatellaan ja heidän tuotantoaan dokumentoidaan kirjallisesti, valokuvin ja videoin.

ITE-taiteilija Matti Järvenpään Auringonlasku löytyy Hämeenkyröstä, Rautapuistosta. Kuva: Minna Haveri

Kerättävää aineistoa tallennetaan Internet-pohjaiseen arkistoon ja järjestetään niin, että sitä voi hyödyntää esimerkiksi näyttelyissä, tapahtumissa, julkaisuissa, viestinnässä ja matkailupalveluissa. Hanketta rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto/ Pirkanmaa ELY-keskus.

Vuodenvaihteessa 2017–2018 Pirkanmaalaista ITE-taidetta esitellään Tampereen taidemuseon Miälentilat-näyttelyssä ja Työväenmuseo Werstaan kesänäyttelyssä vuonna 2018. Hanke kokoaa myös esittelyaineiston yleisölle avoinna olevista ITE-taiteen pihapiireistä kesäksi 2018.

Vinkkejä Pirkanmaan ITE-tekijöistä voi lähettää hankkeen koordinaattori Minna Haverille minna.haveri@msl.fi tai kyläkartoittajille leena.peltokangas@msl.fi, lauri.seppa@msl.fi tai mikko.kallio@msl.fi .

Mitä on ITE-taide?

Lyhenne ITE tulee sanoista itse tehty elämä. ITE-taiteen ilmenemismuodot ovat mitä moninaisimpia. Tunnusomaista nykykansantaiteilijoille on itseoppineisuus ja omaperäinen kekseliäisyys, mikä näkyy niin aiheiden, tekniikoiden kuin materiaalienkin runsaana kirjona. Usein tekemisen tekniikoina ovat moottorisahaveisto, betoniveisto tai teosten koostaminen kierrätysmateriaaleista, mutta uusia tekemisen tapoja löytyy ja syntyy uusien ITE-taiteilijoiden myötä. Nykykansantaiteilijat eivät jäljittele tunnettuja taiteilijoita tai tyylejä. Teokset ovat yksilöllisiä ja ottavat usein kantaa ajankohtaisiin aiheisiin.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?