Energia-Trap ammuttiin Kokkovuoressa

Kolmas Energia-Trap ammuttiin Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa kesäkuussa. Päivän ainoan täyden sarjan ampui KMY:n Pasi Saarinen, joka vei Y-sarjan voiton. Järjestävän seuran eli Pohjois-Hämeen Ampujien Joonas Pyhälä ampui oman ennätyksensä ja sijoittui toiseksi.

Y-15 -sarjassa menestyivät P-HA:n Ville Lahtinen, Arttu Eskola ja Saku Seppälä veivät kärkisijat. Kuva: Kauko Sahi

P-HA:n edustajista myös aloitteleva Harri Pesonen ampui oman ennätyksensä ja sijoittui kahdeksanneksi. Naisissa P-HA:n Monna Alatalo yllätti kaikki (ja eniten ehkä itsensä) ja ampui tiensä sarjan voittoon.

Y15-sarjassa P-HA:n Ville Lahtinen, Arttu Eskola ja Saku Seppälä veivät kärkisijat, ja neljänneksi sijoittunut KannA:n nuori tulokas Santeri Hirsikangas kisaili ensi kertaa Kokkovuoressa.

Y60-sarjassa P-HA:n lippua piti korkeimmalla Jussi Siltanen, jonka sijoitus oli 13. Y50-sarjassa P-HA:n Janne Hokkanen pääsi palkintosijoille kuudenneksi. Y70-sarjassa EuSA:n Olavi Soini ja Y75-sarjassa YMS:n Taisto Mäkinen ampuivat todella kovat tulokset.

Joukkuekilpailussa nuorten ja naisten sarjan kaksi ensimmäistä sijaa meni P-HA:lle, ja Y-sarjan joukkuekilpailun voitti SA, toiseksi tuli MyA, ja kolmas oli TSHA.

Teksti: Janne Hokkanen

Kuva: Kauko Sahi

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?