40 000 rekkakuormaa puuta käytettiin Pirkanmaalla

Metsäteollisuus käytti Pirkanmaalla viime vuonna puuta yli kaksi miljoonaa kuutiometriä. Määrä vastaa noin 40 000 rekkakuormaa. Puu käytettiin lähes kokonaan maakunnan sahoilla. Mäntytukkia käytettiin noin 34 prosenttia, kuusta noin 58 prosenttia ja koivutukkiakin lähinnä vanerin valmistukseen noin kaksi prosenttia. Kuitupuuta ei Pirkanmaalla enää paljoa käytetä, hiukan yli 100 000 kuutiota. Puun käyttö lisääntyi edellisvuodesta kolmisen prosenttia.

Pirkanmaan sahoilla jalostetun tukkipuun kantorahatulo on yli 100 miljoonaa euroa ja aluetalousvaikutukset vähintäänkin kymmenkertaiset, kun huomioidaan myös metsäkone- ja konepajateollisuus.

Pirkanmaalla hakattu kuitupuu kuljetetaan muihin maakuntiin. Kuitupuuta hakattiin viisi miljoonan kuutiota, jossa on kasvua viisi prosenttia. Pirkanmaan metsistä hakattiin vuonna 2016 runkopuuta teollisuuden käyttöön noin 4,4 miljoonaa  kuutiota ja yhdessä energiakäytön kanssa hakkuut nousivat noin 5,2 miljoonaan kuutioon. Hakkuut kasvoivat viisi prosenttia edellisvuodesta.

Hakkuita on Pirkanmaalla vielä varaa lisätä. Pirkanmaan metsäohjelman mukaan tavoitellaan hakkuumääräksi 5,3 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jos huomioidaan energiapuu, hakkuumahdollisuus on yhteensä 5,6 miljoonaa kuutiota. Myös pitkään karttuneet hakkuusäästöt mahdollistavat hakkuiden lisäämisen.

Pirkanmaan metsien vuotuinen kasvu on noin 6,3 miljoonaa kuutiota.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>