Tavoitteena kehon tasapaino

Hoitoilo Real Parkissa tarjoaa kraniosakraaliterapiaa

Nainen makaa hämärässä huoneessa hierontapöydällä. Virpi Kaasinen käsittelee parhaillaan hänen korviaan, mutta tuntemukset ovat aivan toisaalla. Meneillään on CST-hoito. Seuraavaksi vuorossa ovat kädet. Virpi Kaasinen selittää, että käsi tietää itse, millainen liikerata sille on parhaaksi. Asiakkaan käsi pyörii, välillä vinhaakin vauhtia, ja sitten se asettuu ylös. Paikkaan, minne käsi ei asiakkaan sanojen mukaan ole aikoihin noussut. Kahden tunnin hoidon aikana läpi käydään koko keho.

Virpi Kaasiselle CST-hoitojen tekeminen on hänen oma juttunsa. Kahden tunnin hoidon aikana käydään läpi koko keho. Kuva: Katariina Onnela

Ennen kohtaamista lempääläisessä hoitohuoneessa Virpi Kaasinen on ehtinyt monenlaista. Ensimmäiseltä ammatiltaan hän on hieroja ja kuntosaliohjaaja. Seuraavaksi tie vei fysioterapiaopintoihin, joista valmistuttuaan hän pääsi töihin diakonissalaitokselle neurologian vaativalle kuntoutuspuolelle.

– Siitä asti on ollut palo, että haluan auttaa ja tehdä kaikkeni asiakkaan hyväksi, hän kertoo.

Oulusta matka jatkui Jämsään. Jämsässä hän kuuli kalevalaisesta jäsenkorjauksesta. Virpi Kaasinen ryhtyi yrittäjäksi ja alkoi opiskella kalevalaista jäsenkorjausta. Kolmen vuoden kuluttua hän pätevöityi kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi.

Virpi Kaasinen koki, että vaihtoehtoisilla hoitomuodoilla hän pystyi auttamaan asiakkaitaan paremmin. Kerran hänen pitkäaikainen asiakkaansa saapui hoitoon selkeästi muuttuneena. Asiakas kertoi olleensa CST-hoidossa.

– Lähdin katsomaan mikä hoito on noin hyvä, että siitä puhkeaa kukkaan, Virpi Kaasinen kertoo.

Samalla löytyi hänen oma juttunsa.  Hän on kouluttautunut viidellä CST-kurssilla ja kertoo käyvänsä lisää jatkuvasti.

– Tämä on se, mitä minut on tarkoitettu tekemään.

Lempäälään kuuden lapsen äiti saapui vuodenvaihteessa miehensä työn perässä. Yritykselle löytyivät tilat Real Parkista.

Useimmiten hänen luokseen tullaan silloin, kun mikään muu ei enää vaivaan auta.

– Varvaskivusta lapsen ummetukseen ja papan asennon korjaamiseen, Virpi Kaasinen luettelee. Myös moni migreenistä kärsivä suuntaa hänen pakeilleen.

Hän kertoo, että hoidon tarkoituksena on saada keho tasapainoon ja selkäydinnesteet virtaamaan. CST eli kraniosakraaliterapia pohjaa osteopatiaan ja kehon itsehoitomekanismiin. Hoitotoimenpiteet itsessään ovat kevyitä ja pehmeitä.

Lempäälään vuodenvaihteessa muuttanut Virpi Kaasinen löysi yritykselleen tilat Real Parkista. Kuva: Katariina Onnela

Virpi Kaasisen kokemusten mukaan hoidot vaikuttavat jokaiseen hyvin yksilöllisesti. Kahta samanlaista hoitoa hän ei ole tehnyt. Hän kertoo, että usein hoitoon liittyy dialogi, kun traumaattiset asiat nousevat pintaan.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?