Jalohaikaroiden ja mustahaikaroiden elokuu Pirkanmaalla

Pirkanmaalla jää tämä elokuu muistiin haikaroistaan. Jalohaikaroita on ollut loppukesän aikana Suomessa liikkeellä runsaasti. Pirkanmaa on saanut tästä runsaudesta osansa. Havaittujen ja ilmoitettujen jalohaikaroiden määrät ovat vuosittain lisääntyneet selkeästi. Jalohaikaran pesintää onkin maassamme odotettu, mutta yhtään pesintää ei ole saatu varmistetuksi toistaiseksi.

Mustahaikara etsii Tampereen Kämmenniemessä ravintoa pellolta. Kuva: Jukka T. Helin

Jalohaikaroita on havaittu eri puolilla maakuntaa. Tiira-lintutietopalvelun mukaan kuluvan elokuun aikana tähän mennessä on havaittu noin 15 yksilöä. Ruovedellä Visuvedellä havaittiin 15. elokuuta kolmen jalohaikaran parvi ja 29. elokuuta Nokian Kauniaisista tuli ilmoitus viiden länttä kohti muuttavan jalohaikaran parvesta. Kauniaisten parvihavainto on Pirkanmaan suurin kautta aikain. 2000-luvulla tähän vuoteen asti maakunnassamme ei ole ilmoitettuja havaintoja mustahaikarasta. Mustahaikarasta on elokuulta jo havainnot kahdelta eri paikalta.

Ruoveden Santalassa viivahti yli yön 11.-12. elokuuta kaksi nuorta mustahaikaraa, ja 27. elokuuta Tampereelta Teiskon Kämmenniemestä löytyi uusi nuori mustahaikara. Haikara oli paikalle vielä 28. elokuuta. Pirkanmaalta on yhteensä runsaasta 10 yksilöstä 11 havaintoa ennen 2000-lukua. Mustahaikara pesii etenkin Euroopan keskisessä ja itäisessä osassa sekä Lähi-Idässä. Espanjassa on oma populaatio. Pesiviä mustahaikaroita on myös Virossa.

Oriveden Rönnillä kuvattu jalohaikara. Kuva: Jukka T. Helin

Mustahaikarakanta on viime vuosien mittaan vähentynyt Euroopassa. Mustahaikarasta on 1700-luvulta pesimiseen viittaavia havaintoja maastamme, mutta laji on kadonnut tämän jälkeen pesimälajistostamme.

Täysin valkeapukuisen hieman harmaahaikaraa pienemmän jalohaikaran voi tavata matalilta järvien lahdilta ja kosteikoilta lepäilemässä tai ravintoa etsien. Mustahaikara etsii ravintoa muun muassa pelloilta ja peltojen ojista, mutta sen tapaa myös matalilta rannoilta. Haikaroiden ravintoa ovat muun muassa kalat, sammakot, suuret hyönteiset ja kastemadot.

Jos tekee Pirkanmaalla havainnon jalohaikarasta tai mustahaikarasta, Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys toivoo, että havainto ilmoitetaan yhdistykselle. Havainnon

voi ilmoittaa esimerkiksi pily@pily.fi sähköpostiin.

Teksti: Jukka T. Helin

Kuvat: Jukka T. Helin

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?