Syntyvyys laskee Lempäälässä ja Vesilahdessa

Lempäälässä syntyy tänä vuonna arviolta 245 vauvaa ja Vesilahdessa 36

Syntyvyys on laskenut Suomessa tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Tammi-heinäkuun aikana Suomessa syntyi 1 691 lasta vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2016.

Laskusuunta syntyvyydessä on näkynyt koko maassa jo vuodesta 2010. Tuolloin lapsia syntyi 60 980. Vuonna 2016 lapsia syntyi 52 814.

Myös Lempäälässä ja Vesilahdessa yleinen syntyvyyden lasku on nähtävissä. Vesilahdessa eniten lapsia, 67, syntyi vuonna 2009. Laskusuunta katkesi vuonna 2012, kun kuntaan syntyi 55 lasta. Se oli viisi vauvaa enemmän edelliseen vuoteen verraten. Kahtena viime vuotena lapsia on syntynyt 44.

Tänä vuonna Vesilahdessa on syntynyt kaksikymmentä vauvaa. Tämän vuoden puolella syntyväksi odotetaan vielä kuuttatoista lasta.

Lempäälässä syntyvyyden huippuvuosi osuu vuoteen 2010, jolloin syntyi 321 lasta. Vuonna 2016 lapsia syntyi 261.

Osastonhoitaja Anne-Mari Moilanen Lempäälästä kertoo, että tänä vuonna kunnassa on syntynyt 164 lasta. Arviolta lapsia syntyy vuoden 2017 aikana 245.

Terveydenhoitaja Eija Pajari Vesilahden neuvolasta kertoo, että kunnassa asuu paljon monilapsisia perheitä. Yhden lapsen perheet ovat selkeästi vähemmistössä. Tämä vuosi tulee Eija Pajarin mukaan olemaan poikkeuksellinen kaksosten vuosi. Muutamia kaksosia on jo syntynyt ja vielä on lisää tulossa. Pienessä kunnassa kaksosia ei välttämättä synny edes joka vuosi. Yhdeksi syyksi kunnan laskevaan syntyvyyslukuun hän arvioi taloudellisen epävarmuuden ja monia koskettaneet YT-neuvottelut.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?